[1] Aasafin mietevirsi. Kuuntele, kansani, minun opetustani, kallistakaa korvanne minun suuni sanoille.
[2] Minä avaan suuni mietelmiin, tuon ilmi muinaisaikojen arvoituksia.
[3] Mitä olemme kuulleet, minkä olemme saaneet tietää ja mitä isämme ovat meille kertoneet,
[4] sitä me emme heidän lapsiltansa salaa, vaan me kerromme tulevalle polvelle Herran ylistettävistä teoista, hänen voimastansa ja ihmeistänsä, jotka hän on tehnyt.
[5] Hän asetti todistuksen Jaakobiin, hän sääti Israeliin lain ja käski meidän isiemme julistaa ne lapsillensa,
[6] että jälkipolvi saisi ne tietää, saisivat tietää vastedes syntyvät lapset, ja nekin nousisivat ja kertoisivat niistä lapsillensa.
[7] Niin nämä panisivat uskalluksensa Jumalaan eivätkä unhottaisi Jumalan tekoja, vaan ottaisivat hänen käskyistänsä vaarin.
[8] Ja niin ei heistä tulisi, niinkuin heidän isistänsä, kapinoitseva ja niskoitteleva polvi, sukupolvi, jonka sydän ei pysynyt lujana ja jonka henki ei pysynyt uskollisena Jumalalle.
[9] Efraimin lapset, asestetut jousimiehet, kääntyivät pakoon taistelun päivänä.
[10] Eivät he pitäneet Jumalan liittoa, eivät tahtoneet vaeltaa hänen lakinsa mukaan,
[11] vaan he unhottivat hänen suuret tekonsa ja hänen ihmeensä, jotka hän heille näytti.
[12] Heidän isiensä nähden hän ihmeitä teki Egyptin maassa, Sooanin kedolla.
[13] Hän halkaisi meren ja vei heidät sen läpi, hän seisotti vedet roukkioksi.
[14] Hän johdatti heitä päivän aikaan pilvellä ja tulen valolla kaiket yöt.
[15] Hän halkoi kalliot erämaassa ja juotti heitä runsaasti, kuin syvistä vesistä.
[16] Hän juoksutti puroja kalliosta ja vuodatti virtanaan vettä.
[17] Yhä he kuitenkin tekivät syntiä häntä vastaan ja olivat uppiniskaisia Korkeimmalle erämaassa.
[18] He kiusasivat Jumalaa sydämessänsä, vaatien ruokaa himonsa tyydyttämiseksi.
[19] Ja he puhuivat Jumalaa vastaan sanoen: »Voikohan Jumala kattaa pöydän erämaassa?
[20] Katso, hän kyllä kallioon iski, ja vedet vuotivat ja purot tulvivat; mutta voiko hän antaa myös leipää tai hankkia kansallensa lihaa?»
[21] Sentähden Herra, kun hän sen kuuli, julmistui; ja tuli syttyi Jaakobissa, ja Israelia vastaan nousi viha,
[22] koska he eivät uskoneet Jumalaan eivätkä luottaneet hänen apuunsa.
[23] Hän käski pilviä korkeudessa ja avasi taivaan ovet;
[24] hän satoi heille ruuaksi mannaa, hän antoi heille taivaan viljaa.
[25] Ihmiset söivät enkelien leipää; hän lähetti heille evästä yllin kyllin.
[26] Hän nosti taivaalle itätuulen ja ajoi voimallaan esiin etelätuulen;
[27] hän antoi sataa heille lihaa kuin tomua, siivekkäitä lintuja kuin meren hiekkaa;
[28] hän pudotti ne leirinsä keskeen, yltympäri asuntonsa.
[29] Niin he söivät ja tulivat kylläisiksi; mitä he olivat himoinneet, sitä hän salli heidän saada.
[30] Eivät olleet he vielä himoansa tyydyttäneet, ja ruoka oli vielä heidän suussaan,
[31] kun heitä vastaan jo nousi Jumalan viha: hän tappoi heidän voimakkaimpansa ja kaatoi maahan Israelin nuoret miehet.
[32] Mutta sittenkin he yhä vielä tekivät syntiä eivätkä uskoneet hänen ihmeitänsä.
[33] Sentähden hän lopetti heidän päivänsä niinkuin tuulahduksen, antoi heidän vuottensa päättyä äkilliseen perikatoon.
[34] Kun hän surmasi heitä, kysyivät he häntä, kääntyivät ja etsivät Jumalaa.
[35] He muistivat, että Jumala oli heidän kallionsa, ja että Jumala, Korkein, oli heidän lunastajansa.
[36] Mutta he pettivät häntä suullaan ja valhettelivat hänelle kielellänsä;
[37] sillä heidän sydämensä ei ollut vakaa häntä kohtaan, eivätkä he olleet uskolliset hänen liitossansa.
[38] Mutta hän on laupias, antaa anteeksi rikkomukset eikä tahdo hukuttaa. Sentähden hän usein kääntyi vihastansa eikä antanut kaiken kiivautensa nousta.
[39] Sillä hän muisti, että he ovat liha, tuulahdus, joka menee eikä enää palaja.
[40] Kuinka usein he niskoittelivat häntä vastaan korvessa ja murehduttivat hänen mielensä erämaassa!
[41] Ja yhä edelleen he kiusasivat Jumalaa ja vihoittivat Israelin Pyhän.
[42] He eivät muistaneet hänen kättänsä, eivät sitä päivää, jona hän päästi heidät ahdistajasta,
[43] jona hän teki tunnustekonsa Egyptissä ja ihmeensä Sooanin kedolla,
[44] muutti heidän virtansa vereksi, niin etteivät he voineet vesiojistaan juoda;
[45] lähetti heidän sekaansa paarmoja, jotka heitä söivät, ja sammakoita, jotka tuottivat heille häviötä;
[46] antoi heidän satonsa tuhosirkoille ja heinäsirkoille heidän vaivannäkönsä;
[47] hävitti rakeilla heidän viiniköynnöksensä ja raekivillä heidän metsäviikunapuunsa;
[48] antoi heidän karjansa alttiiksi rakeille ja heidän laumansa salamoille.
[49] Hän lähetti heitä vastaan vihansa hehkun, kiivastuksen, vihastuksen ja ahdistuksen, parven pahoja enkeleitä.
[50] Hän raivasi tien vihallensa, ei säästänyt heidän sielujansa kuolemasta, vaan antoi heidän henkensä ruton valtaan.
[51] Hän surmasi kaikki esikoiset Egyptistä, miehuuden ensimmäiset Haamin majoista.
[52] Mutta kansansa hän pani liikkeelle kuin lampaat ja johdatti heitä erämaassa kuin laumaa.
[53] Hän johti heitä turvallisesti, heidän ei tarvinnut peljätä; mutta heidän vihollisensa peitti meri.
[54] Ja hän vei heidät pyhälle alueellensa, vuorelle, jonka hänen oikea kätensä oli hankkinut.
[55] Hän karkoitti pakanat pois heidän tieltänsä, jakoi ne heille arvalla perintöosaksi ja antoi Israelin sukukuntain asua niiden majoissa.
[56] Mutta niskoittelullaan he kiusasivat Jumalaa, Korkeinta, eivätkä ottaneet hänen todistuksistansa vaaria,
[57] vaan luopuivat pois ja olivat uskottomia isiensä lailla, kävivät kelvottomiksi kuin veltto jousi.
[58] He vihoittivat hänet uhrikukkuloillansa ja herättivät hänen kiivautensa epäjumaliensa kuvilla.
[59] Jumala kuuli sen ja julmistui, ja hän hylkäsi Israelin peräti.
[60] Hän hylkäsi asumuksensa Siilossa, majan, jonka hän oli pystyttänyt ihmisten keskelle.
[61] Hän salli väkevyytensä joutua vankeuteen ja kunniansa vihollisten käsiin.
[62] Hän antoi kansansa alttiiksi miekalle ja julmistui perintöosaansa.
[63] Heidän nuorukaisensa kulutti tuli, ja heidän neitsyensä jäivät häälauluja vaille.
[64] Heidän pappinsa kaatuivat miekkaan, eivätkä heidän leskensä voineet itkuja itkeä.
[65] Silloin Herra heräsi niinkuin nukkuja, niinkuin viinin voittama sankari.
[66] Hän löi vihollisensa pakoon, tuotti heille ikuisen häpeän.
[67] Hän hylkäsi myös Joosefin majan eikä valinnut Efraimin sukukuntaa,
[68] vaan valitsi Juudan sukukunnan, Siionin vuoren, jota hän rakastaa.
[69] Ja hän rakensi pyhäkkönsä korkeuksien tasalle, rakensi sen kuin maan, jonka hän on perustanut ikiajoiksi.
[70] Hän valitsi Daavidin, palvelijansa, ja otti hänet lammastarhoista.
[71] Hän toi hänet imettäväisten lammasten jäljestä kaitsemaan kansaansa, Jaakobia, ja Israelia, perintöosaansa.
[72] Ja Daavid kaitsi heitä vilpittömin sydämin ja johti heitä taitavalla kädellä.