[1] Kiitä Herraa, minun sieluni, Herra, minun Jumalani, sinä olet ylen suuri; valkeus ja kirkkaus on sinun pukusi.
[2] Sinä verhoudut valoon niinkuin viittaan, sinä levität taivaat niinkuin teltan;
[3] sinä rakennat salisi vetten päälle, teet pilvet vaunuiksesi ja kuljet tuulen siivillä.
[4] Sinä teet tuulet sanasi saattajiksi, palvelijoiksesi tulen liekit.
[5] Sinä asetit maan perustuksillensa, niin että se pysyy horjumatta iankaikkisesti.
[6] Sinä peitit sen syvyyden vesillä kuin vaatteella: vuoria ylempänä seisoivat vedet.
[7] Mutta ne pakenivat sinun nuhteluasi, sinun jylinääsi ne juoksivat pakoon;
[8] vuoret kohosivat ja laaksot laskeutuivat paikkoihin, jotka sinä olit niille valmistanut.
[9] Sinä panit rajan, jonka yli vedet eivät käy eivätkä palaja peittämään maata.
[10] Sinä kuohutit laaksoista lähteet, jotka vuorten välillä vuotavat.
[11] Ne antavat juoman kaikille metsän eläimille, villiaasit niistä janonsa sammuttavat.
[12] Niiden partailla asuvat taivaan linnut ja visertävät lehvien välissä.
[13] Saleistasi sinä kastelet vuoret, sinun töittesi hedelmistä maa saa ravintonsa.
[14] Sinä kasvatat ruohon karjalle ja kasvit ihmisen tarpeeksi. Niin sinä tuotat maasta leivän
[15] ja viinin, joka ilahuttaa ihmisen sydämen; niin sinä saatat kasvot öljystä kiiltäviksi, ja leipä vahvistaa ihmisen sydäntä.
[16] Ravintonsa saavat myös Herran puut, Libanonin setrit, jotka hän on istuttanut.
[17] Niissä lintuset pesivät, ja haikaroilla on majansa kypresseissä.
[18] Korkeat vuoret ovat kauristen hallussa, kallionkolot ovat tamaanien suoja.
[19] Kuun sinä olet tehnyt näyttämään aikoja; aurinko tietää laskunsa.
[20] Sinä teet pimeän, niin tulee yö; silloin lähtevät liikkeelle kaikki metsän eläimet.
[21] Nuoret jalopeurat kiljuvat saalista ja pyytävät Jumalalta elatustansa.
[22] Aurinko nousee, ne vetäytyvät pois ja laskeutuvat luoliinsa maata.
[23] Silloin ihminen menee töihinsä ja askaroitsee iltaan asti.
[24] Kuinka moninaiset ovat sinun tekosi, Herra! Sinä olet ne kaikki viisaasti tehnyt, maa on täynnä sinun luotujasi.
[25] Merikin, suuri ja aava – siinä vilisee lukemattomat laumat pieniä ja suuria eläviä.
[26] Siellä kulkevat laivat, siellä Leviatan, jonka sinä olet luonut siinä leikitsemään.
[27] Ne kaikki odottavat sinua, että antaisit heille ruuan ajallansa.
[28] Sinä annat niille, ja ne kokoavat, sinä avaat kätesi, ja ne ravitaan hyvyydellä.
[29] Sinä peität kasvosi, ja ne peljästyvät, sinä otat pois niiden hengen, ne kuolevat ja palajavat tomuun jälleen.
[30] Sinä lähetät henkesi, ja ne luodaan; ja sinä uudistat maan muodon.
[31] Pysyköön Herran kunnia iankaikkisesti. Saakoon Herra teoistansa iloita,
[32] hän, joka katsahtaa maahan, ja se vapisee, joka koskettaa vuoria, ja ne suitsuavat.
[33] Kaiken ikäni minä ylistän Herraa, minä veisaan Jumalani kiitosta, niin kauan kuin elän.
[34] Olkoot minun tutkisteluni hänelle otolliset; minä iloitsen Herrassa.
[35] Hävitkööt syntiset maasta, älköön jumalattomia enää olko. Kiitä Herraa, minun sieluni. Halleluja!