[1] Miksi, Herra, seisot niin kaukana, miksi kätkeydyt ahdingon aikoina?
[2] Jumalattomien ylpeyden tähden kurja kärsii, takertuu heidän punomiinsa juoniin.
[3] Sillä jumalaton kerskaa omista himoistansa, ja kiskuri kiroaa, pilkkaa Herraa.
[4] Jumalaton sanoo ylvästellen: »Ei hän kosta». »Ei Jumalaa ole» – siinä kaikki hänen ajatuksensa.
[5] Hänen hankkeensa menestyvät joka aika. Sinun tuomiosi ovat korkealla, kaukana hänestä; kaikille vastustajilleen hän hymähtää.
[6] Hän sanoo sydämessään: »En horju minä, en ikinä joudu onnettomuuteen».
[7] Hänen suunsa on täynnä kirousta, petosta, sortoa; tuho ja turmio on hänen kielensä alla.
[8] Kylien vaiheilla hän istuu väijyksissä, hän murhaa salaa syyttömän. Hänen silmänsä vaanivat onnetonta.
[9] Kätkössään hän väijyy, niinkuin leijona pensaikossa, hän väijyy hyökätäksensä kurjan kimppuun; hän saa kurjan kiinni, vetää hänet verkkoonsa.
[10] Hän kyyristyy, painautuu maahan, ja onnettomat joutuvat hänen kynsiinsä.
[11] Hän sanoo sydämessään: »Jumala sen unhottaa, hän on peittänyt kasvonsa, hän ei sitä ikinä näe».
[12] Nouse, Herra, kohota kätesi, Jumala! Älä unhota kurjia.
[13] Miksi jumalaton pilkkaa Jumalaa? Miksi hän sanoo sydämessään: »Et sinä kosta?»
[14] Sinä olet sen nähnyt, sillä sinä havaitset vaivan ja tuskan, ja sinä otat sen oman kätesi huomaan; sinulle onneton uskoo asiansa, sinä olet orpojen auttaja.
[15] Murskaa jumalattoman käsivarsi ja kosta pahan jumalattomuus, niin ettei häntä enää löydetä.
[16] Herra on kuningas ainiaan ja iankaikkisesti; hävinneet ovat pakanat hänen maastansa.
[17] Sinä kuulet nöyrien halajamisen, Herra, sinä vahvistat heidän sydämensä, sinä teroitat korvasi,
[18] auttaaksesi orvon ja sorretun oikeuteensa, ettei ihminen, joka maasta on, enää saisi kauhua aikaan.