[1] Daavidin virsi. Kiitetty olkoon Herra, minun kallioni, joka opettaa minun käteni taistelemaan, minun sormeni sotimaan,
[2] hän, joka antaa minulle armon; minun linnani, varustukseni ja pelastajani, minun kilpeni, jonka turviin minä pakenen, hän, joka laskee kansani minun valtani alle.
[3] Herra, mikä on ihminen, että hänestä lukua pidät, mikä ihmislapsi, että häntä ajattelet!
[4] Ihminen on kuin tuulen henkäys, hänen päivänsä niinkuin pakeneva varjo.
[5] Herra, notkista taivaasi ja astu alas, kosketa vuoria, niin että ne suitsuavat.
[6] Iske salamoita ja hajota heidät, lennätä nuolesi ja kauhistuta heidät.
[7] Ojenna kätesi korkeudesta, tempaa ja pelasta minut suurista vesistä, muukalaisten kädestä,
[8] joiden suu puhuu vilppiä ja joiden oikea käsi on valheen käsi!
[9] Jumala, minä veisaan sinulle uuden virren, soitan sinulle kymmenkielisellä harpulla,
[10] sinulle, joka annat kuninkaille voiton ja tempaat palvelijasi Daavidin turvaan pahalta miekalta.
[11] Tempaa ja pelasta minut muukalaisten käsistä, joiden suu puhuu vilppiä ja joiden oikea käsi on valheen käsi.
[12] Niin meidän poikamme ovat nuoruudessaan kuin korkealle kohoavat kasvit, tyttäremme kuin temppelin veistetyt kulmapatsaat;
[13] meidän aittamme ovat täynnä, ja antavat kaikkinaista viljaa, meidän lampaamme lisääntyvät laitumillamme tuhansin ja kymmenin tuhansin;
[14] meidän härkiemme kuormat ovat runsaat, ei ole aukkoa muurissa, ei ole pakolaista, ei kuulu valitushuutoa kaduillamme.
[15] Autuas se kansa, jolle näin käy, autuas se kansa, jonka Jumala Herra on!