[1] Veisuunjohtajalle; koorahilaisten virsi.
[2] Kuulkaa tämä, kaikki kansat, ottakaa korviinne, maailman asukkaat kaikki,
[3] sekä alhaiset että ylhäiset, niin rikkaat kuin köyhät.
[4] Minun suuni puhuu viisautta, minun sydämeni ajatus on ymmärrystä.
[5] Minä kallistan korvani kuulemaan mietelauseita, minä selitän ongelmani kannelta soittaen.
[6] Miksi minä pelkäisin pahoina päivinä, kun minun vainoojani vääryys piirittää minut?
[7] He luottavat tavaroihinsa ja kerskaavat suuresta rikkaudestaan.
[8] Kukaan ei voi veljeänsä lunastaa eikä hänestä Jumalalle sovitusta maksaa.
[9] Sillä hänen sielunsa lunastus on ylen kallis ja jää iäti suorittamatta,
[10] että hän saisi elää iankaikkisesti eikä kuolemaa näkisi.
[11] Vaan hänen täytyy nähdä, että viisaat kuolevat, että tyhmät ja järjettömät myös hukkuvat ja jättävät toisille tavaransa.
[12] He luulevat, että heidän huoneensa pysyvät iäti ja heidän asuntonsa polvesta polveen; he nimittävät maatiloja nimensä mukaan.
[13] Mutta ihminen, mahtavinkaan, ei ole pysyväinen: hän on verrattava eläimiin, jotka hukkuvat.
[14] Näin käy niiden, jotka itseensä luottavat, ja heidän perässään niiden, jotka mielistyvät heidän puheisiinsa. Sela.
[15] Kuin lammaslauma heidät viedään tuonelaan, kuolema heitä kaitsee, jo huomenna oikeamieliset astuvat heidän ylitsensä; tuonela kalvaa heidän hahmoansa, eikä heillä ole asuntoa.
[16] Mutta minun sieluni Jumala lunastaa tuonelan vallasta, sillä hän ottaa minut huomaansa. Sela.
[17] Älä pelkää, jos joku rikastuu, jos hänen talonsa komeus karttuu.
[18] Sillä kuollessaan ei hän ota mitään mukaansa, eikä hänen komeutensa astu alas hänen jäljessänsä.
[19] Vaikka hän eläissänsä kiittää itseään siunatuksi, vaikka sinua ylistetään, kun vietät hyviä päiviä,
[20] täytyy sinun mennä isiesi suvun tykö, jotka eivät ikinä enää valoa näe. Ihminen, mahtavinkin, on ymmärrystä vailla, hän on verrattava eläimiin, jotka hukkuvat.