[1] Nyt Job puhui:
[2] – Kunpa joku punnitsisi minun ahdistukseni, panisi kaikki minun vaivani vaakakuppiin!
[3] Ne painavat enemmän kuin meren hiekka. Onko siis ihme, jos puheestani puuttuu mieli ja maltti?
[4] Kaikkivaltiaan nuolet ovat osuneet minuun, niiden myrkkyä minun sieluni juo, minua uhkaavat Jumalan lähettämät kauhut.
[5] Huutaako aasi keskellä tuoretta nurmea, mylviikö härkä, kun sillä on rehua edessään?
[6] Kuka huolisi suolatonta ruokaa, kenelle maistuisi limainen malva?
[7] Tämä, mitä joudun nielemään, on yhtä iljettävää, voin pahoin, kun vain näenkin sitä.
[8] Kunpa pyyntöni kuultaisiin! Kunpa Jumala tekisi, mitä toivon,
[9] ja murskaisi minut! Kunpa hän antaisi kädelleen toimeksi leikata poikki minun elämäni langan.
[10] En silloin jäisi vaille toivoa ja lohdutusta! Vaikka tuskani ei armoa anna, minä hyppelisin riemusta, sillä sitä, minkä Pyhä on sanonut, en ole koskaan kieltänyt.
[11] Mistä saan voimaa, että vielä kestän? Mistä päämäärän, että vielä jaksan?
[12] Onko minun voimani kuin kiveä, ovatko lihakseni rautaa?
[13] Ei. Minä olen lopussa, kaikki on toivotonta.
[14] Tosi ystävä ei jätä ystävää ahdinkoon – joka niin tekee, hylkää myös Kaikkivaltiaan.
[15] Minun ystäväni ovat pettäneet minut kuin kevätpuro, joka juoksee tyhjiin.
[16] Kun jää sulaa, puro samenee, se on tulvillaan vuorilta sulanutta lunta.
[17] Mutta pian vedet ehtyvät, ja kun helteet tulevat, uomat jäävät tyhjilleen.
[18] Karavaanit etsivät niistä vettä, muuttavat suuntaansa, eksyvät autiomaahan ja tuhoutuvat.
[19] Teman karavaaneissa tähyillään joka taholle, Saban karavaanit uskovat löytävänsä vettä.
[20] Kaikki pettyvät: karavaani saapuu purolle, vettä ei ole.
[21] Te olette nyt minulle tyhjän veroiset: minun kurjuuteni saa teidät vain kauhistumaan.
[22] Olenko pyytänyt teiltä jotakin? Olenko pyytänyt teitä maksamaan puolestani lunnaita?
[23] Olenko pyytänyt teitä pelastamaan minut vainoojiltani, ostamaan minut vapaaksi väkivaltaisten käsistä?
[24] Opettakaa minua, niin kuuntelen hiljaa. Osoittakaa minulle, missä olen mennyt harhaan.
[25] Rehti puhe ei ketään vahingoita. Mutta mitä hyödyttävät teidän nuhdesaarnanne?
[26] Te takerrutte sanoihin moittiessanne minua ja annatte tuskanhuutoni haipua tuuleen.
[27] Te heitätte orvosta arpaa ja olette valmiit myymään ystävänne.
[28] Katsokaa nyt minua silmiin: valehtelisinko minä teille vasten kasvoja?
[29] Harkitkaa vielä kerran, ettei vääryys tapahtuisi. Ajatelkaa tarkoin. Minä olen syytön!
[30] Onko minun huulilleni noussut valheen sanoja? Eikö minun kieleni erottaisi oikeaa ja väärää?