[1] Olen väsynyt elämään. Minä päästän valitukseni valloilleen. Olen katkera ja puhun tuskani julki.
[2] Jumala, älä tuomitse minua syylliseksi! Kerro minulle, miksi käyt oikeutta minua vastaan.
[3] Mitä sinä siitä hyödyt, että sorrat minua, että hyljeksit omien kättesi luomusta ja annat menestyksen valaista jumalattomien tiet?
[4] Onko sinulla samanlaiset silmät kuin meillä, näetkö sinä samalla tavoin kuin ihminen näkee?
[5] Ovatko sinun päiväsi vähät kuin ihmisen päivät, hupenevatko sinun vuotesi niin kuin ihmisen vuodet?
[6] Sinä tutkit tarkoin minun rikkomukseni ja otat selvää, mitä syntejä olen ehkä tehnyt,
[7] vaikka hyvin tiedät, että en ole syyllinen, ja tiedät, ettei sinun käsistäsi pelasta mikään.
[8] Sinun kätesi ovat punoneet minut kokoon. Oletko nyt muuttanut mielesi, aiotko tuhota minut?
[9] Muista, että olet itse minut tehnyt maan savesta! Nytkö teet minut maan tomuksi jälleen?
[10] Sinä vuodatit minut kuin maidon astiaan, sinä kiinteytit minut muotooni kuin juuston,
[11] olet pukenut minut lihaan ja nahkaan, liittänyt luilla ja jänteillä minut kokoon.
[12] Sinä annoit minulle elämän, olit uskollinen, sinun huolenpitosi oli suojanani.
[13] Mutta tämä, mikä on minua kohdannut, oli jo valmiina sinun mielessäsi. Nyt minä tiedän, mitä sinä sydämessäsi haudoit.
[14] Jos minä tein väärin, aina sinä olit siinä etkä koskaan jättänyt rankaisematta.
[15] Ja nyt, jos olen syyllistynyt pahaan, voi minua! Mutta vaikka olisin elänyt kuinka nuhteettomasti, en silti voisi nostaa päätäni, sillä olisin yleinen pilkan kohde ja näkisin vain kurjuuteni.
[16] Jos pidän pääni pystyssä, sinä metsästät minua kuin leijona, minä saan jälleen kokea tuon ihmeteltävän voimasi.
[17] Yhä uusia todistajia sinä tuot eteeni, sinun vihasi kasvaa kasvamistaan, yhä uusia joukkoja sinä lähetät kimppuuni.
[18] Miksi vedit minut ulos äidinkohdusta? Kunpa olisin menehtynyt alkuuni eikä yksikään silmä olisi minua nähnyt!
[19] Kunpa minua ei olisi koskaan ollut! Minut olisi viety suoraan kohdusta hautaan.
[20] Ovathan päiväni vähät ja ne päättyvät pian. Päästä jo irti! Anna minun iloita hetki,
[21] ennen kuin menen pimeyden ja kuoleman varjon maahan, menen, enkä enää palaa,
[22] kuoleman varjon ja sekasorron maahan, synkkään maahan, maahan, jossa valokin on pimeyttä. Sofarin ensimmäinen puhe