[1] Ihminen, naisesta syntynyt, elää vähän aikaa ja on täynnä levottomuutta.
[2] Kuin kukka hän avautuu ja kuihtuu, on kohta poissa, kuin varjo.
[3] Ja tällaista olentoa sinun silmäsi vartioi, hänet sinä vaadit eteesi tuomiolle!
[4] Voiko saastaisesta tulla puhdas? Ei koskaan!
[5] Ihmisen elämä on laskettu tarkoin, lasketut ovat sen kuukaudet ja päivät. Sinä olet pannut hänelle rajan, jota hän ei voi ylittää.
[6] Käännä siis katseesi hänestä pois, jätä hänet rauhaan, että hän saisi iloita kuin palkkalainen työpäivän päätyttyä.
[7] Vaikka puu kaadetaan, sillä on yhä toivoa: sen kanto työntää versoja, niiden kasvu ei lopu.
[8] Vaikka sen juuri vanhenee maassa, vaikka sen tyvi kuolee,
[9] jo kostea henkäys saa sen taas työntämään vesaa ja versomaan kuin nuori taimi.
[10] Toisin ihminen: hän riutuu ja kuolee. Kun hän on mennyt pois, missä hän on?
[11] Meren vesi haihtuu, virta kuivuu, sen vedet häviävät.
[12] Kun ihminen vaipuu lepoon, hän ei enää nouse, ei vaikka taivaat revähtäisivät auki. Ihminen ei herää unestaan.
[13] Kunpa kätkisit minut tuonelaan, piilottaisit sinne, kunnes vihasi on asettunut, panisit määräajan ja muistaisit sitten minut!
[14] Mutta voiko ihminen herätä eloon, kun hän on kuollut? Niin kauan kuin työvuoroni jatkuu, minä kuitenkin odotan, että raadanta päättyy.
[15] Silloin sinä kutsuisit minua, ja minä vastaisin, sinä kaipaisit jälleen sitä, minkä oma kätesi on luonut.
[16] Sinä tarkkaisit kyllä askeleitani mutta et pitäisi kirjaa synneistäni.
[17] Pahat tekoni olisivat kukkarossasi sinetillä suljettuina, sinä peittäisit ne näkymättömiin.
[18] Mutta niin kuin vuori vyöryy laaksoon kallioiden murtuessa,
[19] niin kuin vesi jauhaa ja kuluttaa kivet ja rankkasade huuhtoo mukaansa maan, niin sinä murrat ihmisen toivon.
[20] Sinä lannistat hänet ikiajoiksi. Hän lähtee täältä, hänen kasvonsa vääristyvät, kun sinä ajat hänet pois.
[21] Ehkä hänen lapsensa saavat osakseen kunniaa – hän ei siitä tiedä, ehkä he epäonnistuvat ja heidän käy huonosti – hän ei siitäkään mitään tiedä.
[22] Hänen ruumiinsa tuntee vain oman tuskansa. Hän tajuaa vain oman murheensa. Elifasin toinen puhe