[1] Nyt temanilainen Elifas alkoi jälleen puhua. Hän sanoi:
[2] – Onko tuulenpieksäntä viisaan puhetta? Onko suuntäysi ilmaa viisaan vastaus?
[3] Puolustaisiko hän asiaansa turhin sanoin, puheilla, jotka eivät ketään hyödytä?
[4] Sinä teet tyhjäksi jumalanpelon, estät hiljentymästä Jumalan edessä.
[5] Oma syntisi sanelee sen minkä sanot, sinä otat omaksesi viekkaiden kielen.
[6] Oma suusi sinut tuomitsee, en minä, omat huulesi todistavat sinua vastaan.
[7] Oletko sinä syntynyt ihmisistä ensimmäisenä? Onko sinut synnytetty ennen kuin vuoret luotiin?
[8] Olitko mukana kuulemassa Jumalan neuvonpitoa, sieltäkö olet siepannut viisauden?
[9] Mitä sinä muka tiedät, mitä me emme tiedä, ymmärtäisitkö jotakin, mitä me emme ymmärrä?
[10] Tässä on viisaita harmaapäitä, vanhempia kuin sinun isäsi.
[11] Eikö Jumalan lohdutus sinulle riitä, sana, joka hiljaisena tuli luoksesi?
[12] Mikä saa sydämesi noin kiihdyksiin, miksi silmät noin pyörivät päässäsi?
[13] Miksi mielesi kääntyy Jumalaa vastaan, miksi annat sanojen ryöpytä suustasi?
[14] Kuinka ihminen voisi olla puhdas, naisesta syntynyt nuhteeton?
[15] Eihän Jumala luota edes enkeleihinsä, taivaskaan ei ole hänen silmissään puhdas!
[16] Kuinka sitten kelvoton ja turmeltunut ihminen, joka juo pahuutta kuin vettä?
[17] Minä puhun sinulle, kuuntele nyt! Kerron sinulle, mitä itse olen nähnyt,
[18] kerron, mitä olen oppinut viisailta miehiltä. He eivät salanneet isiensä tietoa.
[19] Näille yksin oli maa annettu, muukalaista ei heidän keskellään nähty.
[20] Jumalaton viettää kaikki päivänsä ahdistuksen alla, sortajan vuodet jäävät vähiin.
[21] Hänen korvissaan kaikuvat uhkaavat äänet, keskelle rauhaa iskee tuho.
[22] Enää hän ei kuvittele, että voisi paeta pimeyttä, hän tietää, että miekka jo odottaa.
[23] Hän harhailee ruokaa etsien mutta ei löydä, hän tietää, että pimeyden päivä saapuu.
[24] Hätä ja ahdinko valtaavat hänen mielensä, ne hyökkäävät kuin sotaan valmiit kuninkaat.
[25] Hän kohotti kätensä Jumalaa vastaan! Uhmaten hän kävi itseään Kaikkivaltiasta vastaan,
[26] hyökkäsi niska köyryssä paksu kilvenkupu suojanaan.
[27] Jyhkeät olivat hänen kasvonsa, muhkeat hänen reitensä!
[28] Hän asettui autioiksi tuomittuihin kaupunkeihin, taloihin, joissa kukaan ei saa asua, jotka on määrätty pysymään raunioina.
[29] Enää hän ei rikastu, hänen mahtinsa ei kestä, hänen menestyksensä ei ole pysyvää.
[30] Ei hän vältä pimeyttä. Tuli korventaa hänen versonsa, Jumalan henkäys pyyhkäisee hänet pois.
[31] Ei hänen kannata luottaa olemattomiin, hän vain pettyy. Pelkkää tyhjää hän voittaa kaupoissaan.
[32] Se mies kuihtuu ennen aikaansa, hänen lehvänsä eivät koskaan puhkea kukoistukseen.
[33] Hän on kuin viiniköynnös, joka varistaa raakileina rypäleensä, kuin oliivipuu, joka karistaa äsken auenneet kukkansa.
[34] Hedelmätön on jumalattomien joukko, lahjuksilla rakennetut talot syö liekki.
[35] Jumalattomat kantavat sisällään pahoja aikeita, he synnyttävät tuhoa, heistä sikiää pelkkää petosta. Jobin viides puhe