[1] Nyt Job sanoi:
[2] – Tänäkin päivänä ajatukseni nousevat kapinaan. Murehtiminen vie minulta voimat.
[3] Kunpa tietäisin, mistä hänet voin löytää ja miten pääsen sinne, missä hän asuu!
[4] Minä esittäisin hänelle asiani ja toisin julki kaikki todisteeni.
[5] Niin saisin kuulla, mitä hän minulle vastaa, ja saisin tietää, mitä hän tahtoo minulle sanoa.
[6] Käräjöisikö hän kanssani valtiaan voimalla? Ei, hän kuuntelisi minua.
[7] Hänen vastapuolenaan seisoisi nuhteeton mies, ja tuomarini vapauttaisi minut syytteestä lopullisesti.
[8] Jos minä menen itään, ei hän ole siellä, jos länteen – ei merkkiäkään hänestä!
[9] Jos menen pohjoiseen, en saa häntä silmiini, jos etelään – en näe häntä!
[10] Hän tietää kyllä, millainen on ollut minun vaellukseni. Koetelkoon minua niin kuin tulessa kultaa – minä kestän.
[11] Hänen jalanjälkiinsä olen sovittanut askeleni, hänen tietään olen seurannut. En ole siltä poikennut.
[12] Hänen sanansa käskyjä minä tottelen, minä pidän ne aina silmieni edessä.
[13] Kun Jumala jotakin päättää, kuka voisi sen muuttaa? Mitä hän tahtoo, sen hän tekee.
[14] Hän panee toimeen sen minkä on minulle määrännyt, eikä sitä ole vähän.
[15] Siksi minä pelästyn, kun hänet näen, kun ajattelenkin häntä, minä vapisen kauhusta.
[16] Jumala on lannistanut rohkeuteni, minä kauhistun Kaikkivaltiasta.
[17] Mutta pimeyskään ei saa minua vaikenemaan, ei, vaikka se peittää edestäni kaiken.