[1] Nuo kolme miestä eivät nyt enää puhuneet Jobille mitään, koska Job piti itseään syyttömänä.
[2] Mutta silloin suuttui Elihu. Elihu, Barakelin poika, kuului Ramin sukuun ja oli kotoisin Busista. Hän suuttui Jobille, koska Job katsoi, että hän, Job, oli oikeassa ja Jumala väärässä,
[3] ja hän suuttui Jobin ystäviin, koska nämä eivät pystyneet vastaamaan Jobille, vaikka katsoivat, että Job oli väärässä.
[4] Elihu oli odottanut ennen kuin ryhtyi puhumaan, koska toiset olivat häntä vanhempia.
[5] Mutta kun hän näki, ettei kukaan noista kolmesta enää kyennyt vastaamaan Jobille mitään, hän suuttui.
[6] Nyt busilainen Elihu, Barakelin poika, alkoi puhua ja sanoi: – Vähät ovat minun elämäni päivät, kun vertaan teihin, vanhuksiin. Siksi minä arastelin ja pelkäsin lähteä kertomaan, mitä minä tiedän.
[7] Ajattelin: »Puhukoot nuo vanhat, puhukoot viisauden sanoja ne, joilla on takanaan paljon vuosia.»
[8] Mutta henki ihmisen tekee viisaaksi, Kaikkivaltiaan henkäys.
[9] Ei ikä yksin tuo viisautta, eivät vanhatkaan aina tiedä, mikä on oikein.
[10] Niinpä nyt sanon: kuulkaa minua, nyt on minun vuoroni kertoa, mitä minä tiedän.
[11] Minä odotin, mitä te sanoisitte, ja kuuntelin tarkoin teidän viisaita puheitanne, kun te etsitte oikeita sanoja.
[12] Tarkoin minä kuuntelin, mutta kukaan teistä ei pystynyt vastaamaan Jobille, kukaan ei osannut ojentaa häntä.
[13] Älkää nyt sanoko: »Olemme nähneet, että vain Jumala voi hänet vaientaa, ei ihminen.»
[14] Minulle hän ei ole osoittanut sanojaan, enkä minä puolestani aio vastata hänelle sillä tavoin kuin te.
[15] Nuo miehet ovat jääneet sanattomiksi, enää he eivät vastaa, sanat ovat kaikonneet heidän suustaan.
[16] Pitäisikö minun vielä odottaa, että he puhuisivat, kun he vain seisovat tuossa sanomatta sanaakaan vastaan?
[17] Ehkäpä nyt on minun vuoroni puhua ja sanoa suoraan, mitä minä tiedän.
[18] Minä olen täynnä sanoja, henkeni kuohuu, olen pakahtua,
[19] olen kuin ruukku, joka on täynnä nuorta viiniä, sisukseni ovat repeämäisillään kuin täpötäysi leili.
[20] Minun on pakko puhua, että oloni kevenisi. Siispä avaan suuni ja sanon sanottavani.
[21] En puhu kenenkään mieliksi, ketään en liehakoi,
[22] en osaa niitä puheita. Jos sellaisiin ryhtyisin, Luojani kohta ottaisi minut pois.