[1] Nyt Job sanoi:
[2] – No olivatpa äänessä viisaat miehet! Kun te kuolette, kuolee viisaus maasta!
[3] Mutta on minullakin ymmärrystä, en häviä teille yhtään. Kuka hyvänsä voi tuollaista puhua!
[4] Minä olen nyt ihmisille naurun aihe, minä, joka käännyin Jumalan puoleen ja aina sain vastauksen! Olen viaton ja nuhteeton, ja silti naurun aihe.
[5] Onnen hylkäämä ansaitsee halveksuntaa, sanovat ne, joilla ei ole huolia, ja töytäisevät vielä kerran sitä, joka jo horjuu.
[6] Mutta rosvojen teltat, ne saavat olla rauhassa. Jotka Jumalaa uhmaavat, elävät hyvin, he ovat kääntäneet Jumalan puolelleen.
[7] Kysy sinä eläimiltä, ne kertovat sen sinulle, kysy taivaan linnuilta, ne sen sinulle ilmoittavat.
[8] Katso maata, se on valmis opettamaan, meren kalatkin sen sinulle kertovat.
[9] Kaikki ne tietävät tämän: Herra itse on kaiken tehnyt,
[10] hän, jonka kädessä on kaikki mikä elää, jokaisen ihmisen henki.
[11] Eikö korva tunnustele sanoja niin kuin suu maistelee ruokaa?
[12] Vanhuksillako vain on viisaus, pitkä ikäkö yksin antaa ymmärryksen?
[13] Jumalan on viisaus, hänen on voima, hän tietää ja päättää.
[14] Minkä Jumala tuhoaa, sitä ei rakenneta uudestaan. Kenet hän vangitsee, sille eivät portit aukene.
[15] Kun hän pidättää vedet taivaassa, tulee kuivuus, kun hän päästää ne irti, ne myllertävät maan.
[16] Hänen on voima ja taito – eksy tai eksytä, hänen tekoaan olet.
[17] Hän ajaa neuvonantajat alastomina pois ja riistää tuomareilta järjen.
[18] Hän katkoo kuninkaiden sitomat köydet, kuninkaiden vyötäisille hän sitoo lannevaatteen.
[19] Papit hän ajaa alastomina pois, hän kukistaa vanhat valtasuvut.
[20] Parhaankin puhujan huulilta hän vie sanat, kansan vanhimmilta hän vie ymmärryksen.
[21] Hän kaataa ylenkatseen jalosukuisten ylle, hän irrottaa sankareilta vyön.
[22] Hän paljastaa synkimmät kuilut, mustimman pimeyden hän valaisee.
[23] Hän antaa kansojen kasvaa ja kukistaa ne jälleen, hän antaa kansoille tilaa ja pyyhkäisee sitten ne pois.
[24] Hän vie kansojen johtajilta järjen ja jättää heidät harhailemaan tiettömässä autiomaassa –
[25] pimeässä he hapuilevat, valoa vailla, hoipertelevat sinne tänne kuin juopuneet.