[1] Henkeäni ahdistaa, päiväni pimenevät, hauta odottaa.
[2] Joka puolelta kuulen pilkkaa, pahat puheet vievät silmistäni unen.
[3] Aseta sinä itse pantti, takaa minut! Kuka muuten minut takaisi, kättä päälle lyöden?
[4] Sinä olet varjellut pilkkaajiani liialta älyltä – et anna heille aihetta voitonjuhliin.
[5] Ystäville kyllä löytyy kestitystä, omien lasten silmät sumentaa nälkä.
[6] Minusta on tullut kaikkien pilkkalaulu, ihmiset sylkevät minua silmille.
[7] Minun silmäni ovat surusta hämärtyneet, minun ruumiini on kuihtunut, se on pelkkä varjo.
[8] Kunnon ihmiset kauhistelevat kaikkea tätä: »Jumalaton saa vilpittömät järkyttymään.»
[9] Ja silti, vanhurskas pitää suuntansa vakaana, se, jolla on puhtaat kädet, saa lisää voimaa.
[10] Vaikka tulisitte minun luokseni kaikki, teidän joukostanne en löydä yhtäkään viisasta miestä.
[11] Päiväni haipuvat pois, tyhjiin valuvat kaikki minun aikeeni, kaikki sydämeni toiveet.
[12] Te väitätte yötä päiväksi, sanotte, että valo on lähellä, vaikka on aivan pimeää.
[13] Minullako toivoa? Kotini on tuonela, pimeyteen minä sijaan vuoteeni.
[14] Hautaani minä tervehdin: »Sinä olet isäni!» Madoille sanon: »Äitini, sisareni!»
[15] Miten siis voisin vielä toivoa? Missä minua odottaisi onni?
[16] Se vaipuu minun kanssani tuonelaan. Yhdessä katoamme maan tomuun.