[1] Nyt sanoi Job:
[2] – Hyvinpä olet auttanut voimansa kadottanutta, ojentanut kätesi tukea tarvitsevalle!
[3] Miten oletkaan neuvonut neuvotonta, opettanut hänelle viisautta ja ymmärrystä!
[4] Kuka on sinulle antanut nämä sanat, kenen henki sinussa vaikuttaa?
[5] Vainajien henget vapisevat syvyyden vesien alla, syvyyden joukkojen alla,
[6] sillä Jumalan edessä tuonela on alasti, syvyyden kuilua ei häneltä mikään peitä.
[7] Tyhjyyden päälle hän on levittänyt taivaan, olemattoman varaan hän on ripustanut maan.
[8] Hän käärii veden pilviin, eivätkä pilvet repeä sen painosta.
[9] Hän peittää näkyvistä valtaistuimensa, levittää pilvensä sen eteen.
[10] Hän on piirtänyt rajaksi veteen taivaanrannan, sinne, missä valo ja pimeys kohtaavat.
[11] Taivaan peruspylväät vavahtelevat pelosta, kun hän ärjyy.
[12] Voimallaan hän on taltuttanut meren, taidollaan hän on murskannut itsensä Rahabin.
[13] Henkäyksellään hän pyyhkäisee taivaan kirkkaaksi, hänen kätensä lävistää kiitävän käärmeen.
[14] Mutta kaikki tämä antaa vain aavistuksen hänen mahdistaan, me kuulemme hänestä vain hiljaisen kuiskauksen. Kuka voisi tajuta hänen koko mahtinsa pauhun?