[1] Nyt suahilainen Bildad alkoi jälleen puhua. Hän sanoi:
[2] – Kuinka kauan aiotte kierrellä asiaa? Miettikää ensin ja puhukaa sitten!
[3] Olemmeko me sinun silmissäsi pelkkää karjaa, pelkkiä typeryksiä?
[4] Raivon vallassa sinä raatelet itseäsi. Pitäisikö maan autioitua ja kallioiden siirtyä paikoiltaan, jotta sinä saisit olla oikeassa?
[5] Sinäkin tiedät, että jumalattoman valo sammuu, hänen liekkinsä ei loista.
[6] Hänen majansa valo pimenee, hänen lamppunsa sammuu.
[7] Hänen askelensa, ennen lujat, hidastuvat. Hänen omat suunnitelmansa kaatavat hänet,
[8] hänen jalkansa jäävät kiinni verkkoon, hän astuu suoraan pyyntihaudan katteelle.
[9] Hänen nilkkansa tarttuu paulaan, silmukka kiristyy.
[10] Maassa on häntä varten piilossa pyydys, hänen polullaan odottaa ansa.
[11] Joka puolelta kauhunäyt ahdistavat häntä, ne seuraavat hänen kintereillään.
[12] Ahnas tuho vaanii häntä, turmio on valmiina kaatamaan hänet,
[13] tauti syö hänen ihonsa, kalma ahmii hänen jäsenensä.
[14] Hänet temmataan pois turvallisesta majastaan ja viedään kauhujen kuninkaan eteen.
[15] Hänen majansa jää vieraille, hänen asuinpaikalleen sirotellaan rikkiä.
[16] Hänen juurensa kuivuvat, hänen lehvänsä lakastuvat.
[17] Maan päällä ei kukaan enää häntä muista, hänen nimeään ei kuulla kaduilla.
[18] Hänet syöstään valosta pimeyteen, hänet ajetaan pois maan päältä.
[19] Ei jää häneltä kansansa keskelle sukua, ei jälkeläistä, ei ketään sinne, missä hän asui.
[20] Lännen asukkaat järkyttyvät hänen kohtalostaan, idän miehet vapisevat kauhusta.
[21] Näin käy väärintekijän asuinsijan, näin sen miehen kodin, joka ei tunne Jumalaa.