[1] Nyt Job sanoi:
[2] – Kuinka kauan te aiotte ahdistaa minua, ruhjoa minua puheillanne?
[3] Kerran toisensa jälkeen olette minua pilkanneet, te ette häpeä piinata minua.
[4] Jos olisinkin rikkonut, minuahan se vain koskee.
[5] Jos luulette, että voitte asettua yläpuolelleni, osoittakaa, että olen ansainnut tämän häpeän!
[6] Ettekö te näe, että Jumala on tehnyt väärin minua kohtaan? Hän viritti minulle verkkonsa.
[7] Jos huudan: »Tämä on väärin!», kukaan ei minua kuule, jos pyydän oikeutta, kukaan ei vastaa.
[8] Jumala on pystyttänyt tielleni kivivallin, en pääse siitä yli, kaikki polkuni hän on peittänyt pimeään.
[9] Hän on riistänyt minulta kunnian ja arvon, hän on temmannut päästäni seppeleen.
[10] Joka puolelta hän minua raastaa, minä olen mennyttä, hän repäisee pois minun toivoni kuin puun maasta.
[11] Hänen vihansa on syttynyt, hän pitää minua vihollisenaan.
[12] Hänen joukkonsa tulevat yhtenä rintamana, joka puolelle ne rakentavat valleja, ne piirittävät minun majani.
[13] Omat veljeni ovat jättäneet minut yksin, ystäväni ovat minusta vieraantuneet.
[14] Läheiseni ja tuttavani pysyvät poissa, muukalaiset, jotka otin kattoni alle, ovat unohtaneet minut.
[15] Orjattareni vieroksuvat minua, olen heille outo.
[16] Kutsun palvelijaani, mutta häntä ei kuulu, ei vaikka minä pyytämällä pyydän.
[17] Minun henkeni haisee – vaimoni inhoaa sitä, omat veljeni sanovat: »Hän löyhkää.»
[18] Pahaiset kakaratkin minua halveksivat. Kun nousen seisomaan, he ovat heti ilkkumassa.
[19] Oma ystäväpiirini inhoaa minua, nekin, joita minä rakastin, torjuvat minut.
[20] Minä olen pelkkää luuta ja nahkaa, hampaani paljastuvat ikenien alta.
[21] Säälikää minua, säälikää, te, jotka olette ystäviäni! Jumalan käsi on koskenut minuun.
[22] Miksi tekin vainoatte minua, yhdessä Jumalan kanssa? Ettekö ole jo kylliksi minua kalvaneet?
[23] Kunpa minun sanani kirjoitettaisiin muistiin, kunpa ne talletettaisiin kirjaan,
[24] uurrettaisiin kallioon ikuisiksi ajoiksi taltalla hakaten, lyijyllä piirtäen!
[25] Minä tiedän, että lunastajani elää. Hän sanoo viimeisen sanan maan päällä.
[26] Ja sitten, kun minun nahkani on riekaleina ja lihani on riistetty irti, minä saan nähdä Jumalan,
[27] saan katsella häntä omin silmin, ja silmäni näkevät: hän ei ole minulle outo! Tätä minun sydämeni kaipaa.
[28] Mutta te sanotte: »Kuinka puristamme hänestä totuuden esiin? Syyllinen hän joka tapauksessa on.»
[29] Pelätkää toki miekkaa! Tuollainen kovuus on synti, joka ansaitsee kuoleman. Muistakaa: on olemassa tuomari. Sofarin toinen puhe