[1] Naamalainen Sofar alkoi nyt puhua. Hän sanoi:
[2] – Eikö kukaan vastaa tuohon vuodatukseen? Onko joku oikeassa vain siksi, että hän puhuu ja puhuu?
[3] Luuletko, että sanaryöppysi vaientaa kaikki muut, että herjaavat puheesi jäävät vaille vastausta?
[4] Sinä sanot: »Minä olen oikeassa, olen syytön Jumalan silmien edessä.»
[5] Toivoisinpa tosiaan, että Jumala avaisi suunsa ja sanoisi sinulle suorat sanat!
[6] Hän ilmoittaisi sinulle viisauden salaisuudet, jotka ovat meidän järjellemme käsittämättömät. Silloin ymmärtäisit, miten paljon syntejä hän antaa sinulle anteeksi.
[7] Tavoitatko sinä Jumalan syvyydet? Ymmärrätkö ääriään myöten Kaikkivaltiaan suuruuden?
[8] Se on taivasta korkeampi – miten sen tavoitat? Se on tuonelaa syvempi – mitä siitä tiedät?
[9] Jumalan suuruus on suurempi kuin maa, se on merta avarampi.
[10] Kun hän kiitää ohi, tempaa vangikseen ja vaatii tilille – kuka voisi häntä vastustaa?
[11] Hän näkee ne, jotka vääryyttä tekevät, hän panee merkille vilpin, jota muut eivät huomaa.
[12] Mutta milloinka tyhjäpää viisastuu? Ei tule villiaasista ihmistä.
[13] Käännä nyt mielesi Jumalan puoleen, Job, ojenna kätesi Jumalaa kohti!
[14] Jos käsiäsi tahraa synti, heitä se pois, älä anna pahan asua majassasi.
[15] Silloin voit puhtain mielin kohottaa katseesi. Olet vaskesta valettu, peloton ja luja.
[16] Sinä unohdat nämä kärsimykset, muistat ne vain kuin tulvaveden, joka virtasi pois.
[17] Elämäsi valo kohoaa kirkkaampana kuin sydänpäivä, sen pimeyskin on kuin sarastava aamu.
[18] Sinä saat olla luottavalla mielellä, sillä toivo elää, olet turvassa. Voit nukkua levollista unta,
[19] sinä saat olla rauhassa, mikään ei sinua uhkaa, monet tavoittelevat sinun suosiotasi.
[20] Mutta jumalattomilta kaikki pimenee, he eivät enää löydä pakotietä. Heillä on enää vain yksi toive: viimeinen henkäys. Jobin neljäs puhe