[1] Job vastasi ja sanoi:
[2] »Oi, jospa minun suruni punnittaisiin ja kova onneni pantaisiin sen kanssa vaakaan!
[3] Sillä se on nyt raskaampi kuin meren hiekka; sentähden menevät sanani harhaan.
[4] Sillä Kaikkivaltiaan nuolet ovat sattuneet minuun; minun henkeni juo niiden myrkkyä. Jumalan kauhut ahdistavat minua.
[5] Huutaako villiaasi vihannassa ruohikossa, ammuuko härkä rehuviljansa ääressä?
[6] Käykö äitelää syöminen ilman suolaa, tahi onko makua munanvalkuaisessa?
[7] Sieluni ei tahdo koskea sellaiseen, se on minulle kuin saastainen ruoka.
[8] Oi, jospa minun pyyntöni täyttyisi ja Jumala toteuttaisi minun toivoni!
[9] Jospa Jumala suvaitsisi musertaa minut, ojentaa kätensä ja katkaista elämäni langan!
[10] Niin olisi vielä lohdutuksenani – ja ilosta minä hypähtäisin säälimättömän tuskan alla – etten ole kieltänyt Pyhän sanoja.
[11] Mikä on minun voimani, että enää toivoisin, ja mikä on loppuni, että tätä kärsisin?
[12] Onko minun voimani vahva kuin kivi, onko minun ruumiini vaskea?
[13] Eikö minulla ole enää mitään apua, onko pelastus minusta karkonnut?
[14] Tuleehan ystävän olla laupias nääntyvälle, vaikka tämä olisikin hyljännyt Kaikkivaltiaan pelon.
[15] Minun veljeni ovat petolliset niinkuin vesipuro, niinkuin sadepurot, jotka juoksevat kuiviin.
[16] Ne ovat jääsohjusta sameat, niihin kätkeytyy lumi;
[17] auringon paahtaessa ne ehtyvät, ne häviävät paikastansa helteen tullen.
[18] Niiden juoksun urat mutkistuvat, ne haihtuvat tyhjiin ja katoavat.
[19] Teeman karavaanit tähystelivät, Seban matkueet odottivat niitä;
[20] he joutuivat häpeään, kun niihin luottivat, pettyivät perille tullessansa.
[21] Niin te olette nyt tyhjän veroiset: te näette kauhun ja peljästytte.
[22] Olenko sanonut: ’Antakaa minulle ja suorittakaa tavaroistanne lahjus minun puolestani,
[23] pelastakaa minut vihollisen vallasta ja lunastakaa minut väkivaltaisten käsistä’?
[24] Opettakaa minua, niin minä vaikenen; neuvokaa minulle, missä olen erehtynyt.
[25] Kuinka tehoaakaan oikea puhe! Mutta mitä merkitsee teidän nuhtelunne?
[26] Aiotteko nuhdella sanoja? Tuultahan ovat epätoivoisen sanat.
[27] Orvostakin te heittäisitte arpaa ja hieroisitte kauppaa ystävästänne.
[28] Mutta suvaitkaa nyt kääntyä minuun; minä totisesti en valhettele vasten kasvojanne.
[29] Palatkaa, älköön vääryyttä tapahtuko; palatkaa, vielä minä olen oikeassa siinä.
[30] Olisiko minun kielelläni vääryys? Eikö suulakeni tuntisi, mikä turmioksi on?»