[1] Job jatkoi lausuen mietelmiään ja sanoi:
[2] »Oi, jospa olisin, niinkuin olin ammoin kuluneina kuukausina, niinkuin niinä päivinä, joina Jumala minua varjeli,
[3] jolloin hänen lamppunsa loisti pääni päällä ja minä hänen valossansa vaelsin pimeyden halki!
[4] Jospa olisin niinkuin kukoistukseni päivinä, jolloin Jumalan ystävyys oli majani yllä,
[5] jolloin Kaikkivaltias oli vielä minun kanssani ja poikani minua ympäröivät,
[6] jolloin askeleeni kylpivät kermassa ja kallio minun vierelläni vuoti öljyvirtoja!
[7] Kun menin kaupunkiin porttiaukealle, kun asetin istuimeni torille,
[8] niin nuorukaiset väistyivät nähdessään minut, vanhukset nousivat ja jäivät seisomaan,
[9] päämiehet lakkasivat puhumasta ja panivat kätensä suulleen.
[10] Ruhtinasten ääni vaikeni, ja heidän kielensä tarttui suulakeen.
[11] Sillä kenen korva minusta kuuli, hän ylisti minua onnelliseksi, kenen silmä minut näki, hän minusta todisti;
[12] minä näet pelastin kurjan, joka apua huusi, ja orvon, jolla ei auttajaa ollut.
[13] Menehtyväisen siunaus tuli minun osakseni, ja lesken sydämen minä saatoin riemuitsemaan.
[14] Vanhurskaudella minä vaatetin itseni, ja se verhosi minut; oikeus oli minulla viittana ja päähineenä.
[15] Minä olin sokean silmä ja ontuvan jalka.
[16] Minä olin köyhien isä, ja tuntemattoman asiaa minä tarkoin tutkin.
[17] Minä särjin väärintekijän leukaluut ja tempasin saaliin hänen hampaistansa.
[18] Silloin ajattelin: ’Pesääni minä saan kuolla, ja minä lisään päiväni paljoiksi kuin hiekka.
[19] Onhan juureni vedelle avoinna, ja kaste yöpyy minun oksillani.
[20] Kunniani uudistuu alati, ja jouseni nuortuu minun kädessäni.’
[21] He kuuntelivat minua ja odottivat, olivat vaiti ja vartoivat neuvoani.
[22] Puhuttuani eivät he enää sanaa sanoneet, vihmana vuoti puheeni heihin.
[23] He odottivat minua niinkuin sadetta ja avasivat suunsa niinkuin kevätkuurolle.
[24] Minä hymyilin heille, kun he olivat toivottomat, ja minun kasvojeni loistaessa eivät he synkiksi jääneet.
[25] Jos suvaitsin tulla heidän luokseen, niin minä istuin ylinnä, istuin kuin kuningas sotajoukkonsa keskellä, niinkuin se, joka murheelliset lohduttaa.»