[1] Senjälkeen Job avasi suunsa ja kirosi syntymäpäivänsä;
[2] Job lausui ja sanoi:
[3] »Kadotkoon se päivä, jona minä synnyin, ja se yö, joka sanoi: ’Poika on siinnyt’.
[4] Se päivä muuttukoon pimeydeksi; älköön Jumala korkeudessa sitä kysykö, älköönkä valonsäde sille paistako.
[5] Omistakoon sen pimeys ja pilkkopimeä, pilvi laskeutukoon sen päälle, peljästyttäkööt sitä päivänpimennykset.
[6] Sen yön ryöstäköön pimeys; älköön se iloitko vuoden päivien parissa, älköön tulko kuukausien lukuun.
[7] Katso, hedelmätön olkoon se yö, älköön siinä riemuhuuto raikuko.
[8] Kirotkoot sen päivänmanaajat, ne, jotka saavat hereille Leviatanin.
[9] Pimentykööt sen kointähdet, odottakoon se valoa, joka ei tule, älköön se aamuruskon silmäripsiä nähkö,
[10] koska se ei sulkenut minulta kohdun ovia eikä kätkenyt vaivaa minun silmiltäni.
[11] Miksi en kuollut heti äidin helmaan, miksi en menehtynyt kohdusta tullessani?
[12] Miksi olivat minua vastaanottamassa polvet, minkätähden rinnat imeäkseni?
[13] Sillä makaisinhan rauhassa silloin, nukkuisin ja saisin levätä
[14] kuningasten ja maan neuvosmiesten kanssa, jotka ovat rakentaneet itselleen pyramiideja,
[15] päämiesten kanssa, joilla on ollut kultaa, jotka ovat täyttäneet talonsa hopealla;
[16] tahi olisin olematon niinkuin maahan kätketty keskoinen, niinkuin sikiöt, jotka eivät ole päivänvaloa nähneet.
[17] Siellä lakkaavat jumalattomat raivoamasta, siellä saavat uupuneet levätä;
[18] kaikki vangit ovat rauhassa, eivät kuule käskijän ääntä.
[19] Yhtäläiset ovat siellä pieni ja suuri, orja on vapaa herrastansa.
[20] Miksi hän antaa vaivatulle valoa ja elämää murhemielisille,
[21] jotka odottavat kuolemaa, eikä se tule, jotka etsivät sitä enemmän kuin aarretta,
[22] jotka iloitsisivat riemastuksiin asti, riemuitsisivat, jos löytäisivät haudan –
[23] miehelle, jonka tie on ummessa, jonka Jumala on aitaukseen sulkenut?
[24] Sillä huokaukseni on tullut minun leiväkseni, valitukseni valuu kuin vesi.
[25] Sillä mitä minä kauhistuin, se minua kohtasi, ja mitä minä pelkäsin, se minulle tapahtui.
[26] Ennenkuin tyynnyin, rauhan ja levon sain, tuli tuska jälleen.»