[1] »Minä olen tehnyt liiton silmäini kanssa: kuinka voisinkaan katsoa neitosen puoleen!
[2] Minkä osan antaisi silloin Jumala ylhäältä, minkä perintöosan Kaikkivaltias korkeudesta?
[3] Tuleehan väärälle turmio ja onnettomuus väärintekijöille.
[4] Eikö hän näkisi minun teitäni ja laskisi kaikkia minun askeleitani?
[5] Jos minä ikinä valheessa vaelsin, jos jalkani kiiruhti petokseen,
[6] punnitkoon minut Jumala oikealla vaa’alla, ja hän on huomaava minun nuhteettomuuteni.
[7] Jos minun askeleeni poikkesivat tieltä ja minun sydämeni seurasi silmiäni tahi tahra tarttui minun käsiini,
[8] niin syököön toinen, mitä minä kylvän, ja minun vesani revittäköön juurinensa.
[9] Jos minun sydämeni hullaantui toisen vaimoon ja minä väijyin lähimmäiseni ovella,
[10] niin jauhakoon oma vaimoni vieraalle, ja halailkoot häntä muut;
[11] sillä se olisi ollut ilkityö ja raskaasti rangaistava rikos,
[12] tuli, joka kuluttaisi manalaan saakka ja hävittäisi kaiken saatuni.
[13] Jos minä pidin halpana palvelijani ja palvelijattareni oikeuden, kun heillä oli riita minun kanssani,
[14] niin mitä minä tekisin, jos Jumala nousisi, ja mitä vastaisin hänelle, jos hän kävisi tutkimaan?
[15] Eikö sama, joka äidin kohdussa loi minut, luonut häntäkin, eikö sama meitä äidin sydämen alla valmistanut?
[16] Olenko minä kieltänyt vaivaisilta heidän toivomuksensa ja saattanut lesken silmät sammumaan?
[17] Olenko syönyt leipäpalani yksinäni, orvonkin saamatta syödä siitä?
[18] En, vaan nuoruudestani saakka minä kasvatin häntä niinkuin oma isä ja äitini kohdusta asti minä holhosin häntä.
[19] Jos minä näin menehtyväisen vaatteetonna ja köyhän verhoa vailla,
[20] jos hänen lanteensa eivät minua siunanneet eikä hän saanut lämmitellä minun karitsaini villoilla,
[21] jos minä puin nyrkkiä orvolle, kun näin puoltani pidettävän portissa,
[22] niin irtautukoon olkapääni hartiastani, ja murtukoon käsivarteni sijoiltansa.
[23] Sillä silloin olisi minun peljättävä turmiota Jumalalta, enkä kestäisi hänen valtasuuruutensa edessä.
[24] Jos minä panin uskallukseni kultaan ja sanoin hienolle kullalle: ’Sinä olet minun turvani’,
[25] jos iloitsin siitä, että rikkauteni oli suuri ja että käteni oli saanut paljon hankituksi,
[26] jos katsellessani aurinkoa, kuinka se loisti, ja kuuta, joka ylhänä vaelsi,
[27] sydämeni antautui salaa vieteltäväksi ja käteni niille suudelmia heitti,
[28] niin olisi sekin raskaasti rangaistava rikos, sillä minä olisin kieltänyt korkeuden Jumalan.
[29] Olenko iloinnut vihamieheni vahingosta, riemusta hykähtänyt, kun häntä onnettomuus kohtasi?
[30] En ole sallinut suuni syntiä tehdä, kiroten vaatia hänen henkeänsä.
[31] Eikö täydy minun talonväkeni myöntää, että kukin on saanut lihaa yllin kyllin?
[32] Muukalaisen ei tarvinnut yötä ulkona viettää; minä pidin oveni auki tielle päin.
[33] Olenko ihmisten tavoin peitellyt rikkomuksiani, kätkenyt poveeni pahat tekoni,
[34] säikkyen suurta joukkoa ja kaiken heimon ylenkatsetta peljäten, niin että pysyin hiljaa, ovestani ulkonematta?
[35] Oi, jospa joku kuuntelisi minua! Katso, tuossa on puumerkkini! Kaikkivaltias vastatkoon minulle! Jospa saisin riitapuoleni kirjoittamaan syytekirjan!
[36] Totisesti, olkapäälläni sitä kantaisin, sitoisin sen päähäni seppeleeksi.
[37] Tekisin hänelle tilin kaikista askeleistani ja astuisin hänen eteensä niinkuin ruhtinas.
[38] Jos peltoni huusi minua vastaan ja sen vaot kaikki itkivät,
[39] jos kulutin sen voiman maksamatta ja saatoin sen haltijat huokaamaan,
[40] niin kasvakoon nisun sijasta orjantappuroita ja ohran sijasta rikkaruohoa.» Tähän päättyvät Jobin puheet.