[1] Ja kun eräänä päivänä Jumalan pojat tulivat ja asettuivat Herran eteen, tuli myöskin saatana heidän joukossansa ja asettui Herran eteen.
[2] Niin Herra kysyi saatanalta: »Mistä sinä tulet?» Saatana vastasi Herralle ja sanoi: »Maata kiertämästä ja siellä kuljeksimasta».
[3] Niin Herra sanoi saatanalle: »Oletko pannut merkille palvelijaani Jobia? Sillä ei ole maan päällä hänen vertaistansa; hän on nuhteeton ja rehellinen mies, pelkää Jumalaa ja karttaa pahaa. Vielä hän pysyy hurskaudessansa, ja sinä olet yllyttänyt minut häntä vastaan, tuhoamaan hänet syyttömästi.»
[4] Saatana vastasi Herralle ja sanoi: »Nahka nahasta; ja kaikki, mitä ihmisellä on, hän antaa hengestänsä.
[5] Mutta ojennapa kätesi ja koske hänen luihinsa ja lihaansa: varmaan hän kiroaa sinua vasten kasvojasi.»
[6] Herra sanoi saatanalle: »Katso, hän olkoon sinun käsissäsi; säästä kuitenkin hänen henkensä».
[7] Niin saatana meni pois Herran edestä ja löi Jobiin pahoja paiseita, kantapäästä kiireeseen asti.
[8] Ja tämä otti saviastian sirun, sillä kaapiakseen itseänsä, ja istui tuhkaläjään.
[9] Niin hänen vaimonsa sanoi hänelle: »Vieläkö pysyt hurskaudessasi? Kiroa Jumala ja kuole.»
[10] Mutta hän vastasi hänelle: »Sinä puhut niinkuin mikäkin houkka nainen. Otammehan vastaan Jumalalta hyvää, emmekö ottaisi vastaan pahaakin?» Kaikessa tässä Job ei tehnyt syntiä huulillansa.
[11] Kun Jobin kolme ystävää kuuli kaiken onnettomuuden, joka häntä oli kohdannut, tulivat he kukin kotipaikastansa: teemanilainen Elifas, suuhilainen Bildad ja naemalainen Soofar; ja he sopivat keskenänsä ja menivät surkuttelemaan ja lohduttamaan häntä.
[12] Mutta kun he jonkun matkan päässä nostivat silmänsä, eivät he enää voineet tuntea häntä; niin he korottivat äänensä ja itkivät, repäisivät kukin viittansa ja viskasivat tomua taivasta kohti päittensä päälle.
[13] Sitten he istuivat hänen kanssaan maassa seitsemän päivää ja seitsemän yötä, eikä kukaan heistä puhunut sanaakaan hänelle, sillä he näkivät, että hänen tuskansa oli ylen suuri.