[1] »Ihminen, vaimosta syntynyt, elää vähän aikaa ja on täynnä levottomuutta,
[2] kasvaa kuin kukkanen ja lakastuu, pakenee kuin varjo eikä pysy.
[3] Ja sellaista sinä pidät silmällä ja viet minut käymään oikeutta kanssasi!
[4] Syntyisikö saastaisesta puhdasta? Ei yhden yhtäkään.
[5] Hänen päivänsä ovat määrätyt, ja hänen kuukausiensa luku on sinun tiedossasi; sinä olet asettanut hänelle määrän, jonka ylitse hän ei pääse.
[6] Niin käännä katseesi pois hänestä, että hän pääsisi rauhaan ja että hän saisi iloita niinkuin palkkalainen päivän päätettyään.
[7] Onhan puullakin toivo: vaikka se maahan kaadetaan, kasvaa se uudelleen, eikä siltä vesaa puutu.
[8] Vaikka sen juuri vanhenee maassa ja sen kanto kuolee multaan,
[9] niin se veden tuoksusta versoo jälleen ja tekee oksia niinkuin istukas.
[10] Mutta mies kun kuolee, makaa hän martaana; kun ihminen on henkensä heittänyt, missä hän on sitten?
[11] Vesi juoksee pois järvestä, ja joki tyhjenee ja kuivuu;
[12] niin ihminen lepoon mentyänsä ei enää nouse. Ennenkuin taivaat katoavat, eivät he heräjä eivätkä havahdu unestansa.
[13] Oi, jospa kätkisit minut tuonelaan, piilottaisit minut, kunnes vihasi on asettunut, panisit minulle aikamäärän ja sitten muistaisit minua!
[14] Kun mies kuolee, virkoaako hän jälleen henkiin? Minä vartoaisin kaikki sotapalvelukseni päivät, kunnes pääsyvuoroni joutuisi.
[15] Sinä kutsuisit, ja minä vastaisin sinulle, sinä ikävöitsisit kättesi tekoa.
[16] Silloin sinä laskisit minun askeleeni, et pitäisi vaaria minun synnistäni;
[17] rikokseni olisi sinetillä lukittuna kukkaroon, ja pahat tekoni sinä peittäisit piiloon.
[18] Mutta vuorikin vyöryy ja hajoaa, ja kallio siirtyy sijaltansa,
[19] vesi kuluttaa kivet, ja rankkasade huuhtoo pois maan mullan; niin sinä hävität ihmisen toivon.
[20] Sinä masennat hänet iäksi, ja hän lähtee; sinä muutat hänen muotonsa ja lähetät hänet menemään.
[21] Kohoavatko hänen lapsensa kunniaan – ei hän sitä tiedä, vaipuvatko vähäisiksi – ei hän heitä huomaa.
[22] Hän tuntee vain oman ruumiinsa kivun, vain oman sielunsa murheen.»