[1] Naemalainen Soofar lausui ja sanoi:
[2] »Tuohon minun ajatukseni tuovat vastauksen, moisesta minun mieleni kuohuu.
[3] Häpäisevää nuhdetta täytyy minun kuulla, mutta minun ymmärrykseni henki antaa minulle vastauksen.
[4] Tuoko on sinulla tietoa ikiajoista asti, siitä saakka, kun ihminen maan päälle pantiin?
[5] Ei, vaan jumalattomain riemu loppuu lyhyeen, ja riettaan ilo on vain silmänräpäys.
[6] Vaikka hänen kopeutensa kohoaa taivaaseen ja hänen päänsä ulottuu pilviin asti,
[7] katoaa hän kuitenkin ainiaaksi oman likansa lailla; jotka näkivät hänet, kysyivät: ’Missä hän on ?’
[8] Niinkuin uni hän lentää pois, eikä häntä enää löydetä, ja hän häipyy kuin öinen näky.
[9] Silmä, joka häntä katseli, ei katsele häntä enää, eikä hänen paikkansa häntä enää näe.
[10] Hänen poikiensa täytyy hyvittää köyhät, hänen kättensä on annettava pois hänen omaisuutensa.
[11] Nuoruuden voimaa olivat täynnä hänen luunsa, mutta sen täytyi mennä maata multaan hänen kanssansa.
[12] Vaikka paha onkin makeaa hänen suussaan, niin että hän kätkee sen kielensä alle,
[13] säästää sitä eikä siitä luovu, vaan pidättää sitä keskellä suulakeansa,
[14] niin muuttuu tämä ruoka hänen sisässään, tulee kyykäärmeiden kähyiksi hänen sisälmyksissänsä.
[15] Hän nieli rikkautta, ja hänen täytyy se oksentaa pois, Jumala ajaa sen ulos hänen vatsastansa.
[16] Kyykäärmeiden myrkkyä hän imi, kyyn kieli hänet tappaa.
[17] Ei hän saa ilokseen katsella puroja, ei hunaja- ja kermajokia ja -virtoja.
[18] Hänen on annettava pois hankkimansa, eikä hän saa sitä itse niellä; ei ole hänen ilonsa hänen voittamansa rikkauden veroinen.
[19] Sillä hän teki vaivaisille väkivaltaa ja heitti heidät siihen, hän ryösti itselleen talon, eikä saa siinä rakennella.
[20] Sillä hän ei tuntenut vatsansa ikinä tyytyvän, mutta ei pelastu hän himotulla tavarallaan.
[21] Ei mikään säilynyt hänen ahmailultaan, sentähden hänen onnensa ei kestä.
[22] Yltäkylläisyytensä runsaudessa on hänellä hätä, häneen iskevät kaikki kurjien kourat.
[23] Kun hän on täyttämässä vatsaansa, lähettää Jumala hänen kimppuunsa vihansa hehkun ja antaa sen sataa hänen päällensä hänen syödessään.
[24] Jos hän pakenee rautavaruksia, niin lävistää hänet vaskijousi;
[25] kun hän vetää ulos selästään nuolen, käy hänen sappensa lävitse miekan salama. Kauhut valtaavat hänet,
[26] kaikki pimeys on varattu hänen aarteilleen. Hänet kuluttaa tuli, joka palaa lietsomatta, se syö, mitä on säilynyt hänen majassansa.
[27] Taivas paljastaa hänen pahat tekonsa, maa nousee häntä vastaan.
[28] Minkä hänen talonsa tuotti, menee menojaan vihan päivänä niinkuin tulvavedet.
[29] Tämä on jumalattoman ihmisen osa Jumalalta, perintöosa, jonka Jumala hänelle määrää.»