[1] Sitten naemalainen Soofar lausui ja sanoi:
[2] »Jäisikö suulas puhe vastausta vaille, ja saisiko suupaltti olla oikeassa?
[3] Saattaisivatko jaarituksesi miehet vaikenemaan, niin että saisit pilkata, kenenkään sinua häpeään häätämättä?
[4] Sanoithan: ’Minun opetukseni on selkeä, ja minä olen puhdas sinun silmissäsi’.
[5] Mutta jospa Jumala puhuisi ja avaisi huulensa sinua vastaan
[6] ja ilmaisisi sinulle viisauden salaisuudet, että hänellä on ymmärrystä monin verroin! Silloin huomaisit, että Jumala on painanut unhoon montakin pahaa tekoasi.
[7] Sinäkö käsittäisit Jumalan tutkimattomuuden tahi pääsisit Kaikkivaltiaan täydellisyydestä perille?
[8] Se on korkea kuin taivas – mitä voit tehdä, syvempi kuin tuonela – mitä voit ymmärtää?
[9] Se on pitempi kuin maa ja laveampi kuin meri.
[10] Jos hän liitää paikalle ja vangitsee ja kutsuu oikeuden kokoon, niin kuka voi häntä estää?
[11] Sillä hän tuntee valheen miehet, vääryyden hän näkee tarkkaamattakin.
[12] Onttopäinen mies voi viisastua ja villiaasin varsa ihmistyä.
[13] Jos sinäkin valmistat sydämesi ja ojennat kätesi hänen puoleensa –
[14] mutta jos kädessäsi on vääryys, heitä se kauas äläkä anna petoksen asua majoissasi –
[15] silloin saat kohottaa kasvosi ilman häpeän tahraa, olet kuin vaskesta valettu etkä mitään pelkää.
[16] Silloin unhotat onnettomuutesi, muistelet sitä kuin vettä, joka on virrannut pois.
[17] Elämäsi selkenee kirkkaammaksi keskipäivää, pimeänkin aika on niinkuin aamunkoitto.
[18] Silloin olet turvassa, sillä sinulla on toivo; tähystelet – käyt turvallisesti levolle,
[19] asetut makaamaan, kenenkään peljättämättä, ja monet etsivät sinun suosiotasi.
[20] Mutta jumalattomain silmät raukeavat; turvapaikka on heiltä mennyt, ja heidän toivonsa on huokaus.»