[1] Sitten teemanilainen Elifas lausui ja sanoi:
[2] »Vastaako viisas tuulta pieksämällä, täyttääkö hän rintansa itätuulella?
[3] Puolustautuuko hän puheella, joka ei auta, ja sanoilla, joista ei ole hyötyä?
[4] Itse jumalanpelonkin sinä teet tyhjäksi ja rikot hartauden Jumalaa rukoilevilta.
[5] Sillä sinun pahuutesi panee sanat suuhusi, ja sinä valitset viekasten kielen.
[6] Oma suusi julistaa sinut syylliseksi, enkä minä; omat huulesi todistavat sinua vastaan.
[7] Sinäkö synnyit ihmisistä ensimmäisenä, luotiinko sinut ennenkuin kukkulat?
[8] Oletko sinä kuulijana Jumalan neuvottelussa ja anastatko viisauden itsellesi?
[9] Mitä sinä tiedät, jota me emme tietäisi? Mitä sinä ymmärrät, jota me emme tuntisi?
[10] Onpa meidänkin joukossamme harmaapää ja vanhus, isääsi iällisempi.
[11] Vähäksytkö Jumalan lohdutuksia ja sanaa, joka sinua piteli hellävaroin?
[12] Miksi sydämesi tempaa sinut mukaansa, miksi pyörivät silmäsi,
[13] niin että käännät kiukkusi Jumalaa vastaan ja syydät suustasi sanoja?
[14] Kuinka voisi ihminen olla puhdas, kuinka vaimosta syntynyt olla vanhurskas!
[15] Katso, pyhiinsäkään hän ei luota, eivät taivaatkaan ole puhtaat hänen silmissänsä,
[16] saati sitten ihminen, inhottava ja kelvoton, joka juo vääryyttä niinkuin vettä.
[17] Minä julistan sinulle, kuule minua, minä kerron, mitä olen nähnyt,
[18] mitä viisaat ilmoittavat, salaamatta, mitä olivat isiltänsä saaneet,
[19] niiltä, joille yksin maa oli annettuna ja joiden seassa ei muukalainen liikkunut:
[20] ’Jumalattomalla on tuska koko elämänsä ajan, ne vähät vuodet, jotka väkivaltaiselle on määrätty.
[21] Kauhun äänet kuuluvat hänen korvissansa, keskellä rauhaakin hänet yllättää hävittäjä.
[22] Ei usko hän pääsevänsä pimeydestä, ja hän on miekalle määrätty.
[23] Hän harhailee leivän haussa: missä sitä on? Hän tuntee, että hänen vierellään on valmiina pimeyden päivä.
[24] Tuska ja ahdistus kauhistuttavat häntä, masentavat hänet niinkuin kuningas valmiina hyökkäykseen.
[25] Koska hän ojensi kätensä Jumalaa vastaan ja pöyhkeili Kaikkivaltiasta vastaan,
[26] ryntäsi häntä vastaan niska jäykkänä, taajain kilvenkupurainsa suojassa;
[27] koska hän kasvatti ihraa kasvoihinsa ja teki lanteensa lihaviksi,
[28] asui hävitetyissä kaupungeissa, taloissa, joissa ei ollut lupa asua,
[29] jotka olivat määrätyt jäämään raunioiksi, sentähden hän ei rikastu, eikä hänen omaisuutensa ole pysyväistä, eikä hänen viljansa notkistu maata kohden.
[30] Ei hän pääse pimeydestä; tulen liekki kuivuttaa hänen vesansa, ja hän hukkuu hänen suunsa henkäyksestä.
[31] Älköön hän turvatko turhuuteen – hän pettyy; sillä hänen voittonsa on oleva turhuus.
[32] Mitta täyttyy ennen aikojaan, eikä hänen lehvänsä vihannoi.
[33] Hän on niinkuin viinipuu, joka pudottaa raakaleensa, niinkuin öljypuu, joka varistaa kukkansa.
[34] Sillä jumalattoman joukkio on hedelmätön, ja tuli kuluttaa lahjustenottajan majat.
[35] He kantavat tuhoa ja synnyttävät turmiota, ja heidän kohtunsa valmistaa petosta.’»