[1] Job vastasi ja sanoi:
[2] »Tänäänkin on valitukseni niskoittelua! Minun käteni on raskas huokaukseni tähden.
[3] Oi, jospa tietäisin, kuinka löytää hänet, jospa pääsisin hänen asunnolleen!
[4] Minä esittäisin hänelle riita-asian ja täyttäisin suuni todisteilla.
[5] Tahtoisinpa tietää, mitä hän minulle vastaisi, ja kuulla, mitä hän minulle sanoisi.
[6] Riitelisikö hän kanssani suurella voimallansa? Ei, hän vain tarkkaisi minua.
[7] Silloin käräjöisi hänen kanssaan rehellinen mies, ja minä pelastuisin tuomaristani ainiaaksi.
[8] Katso, minä menen itään, mutta ei ole hän siellä; menen länteen, enkä häntä huomaa;
[9] jos hän pohjoisessa toimii, en häntä erota, jos hän kääntyy etelään, en häntä näe.
[10] Sillä hän tietää, kussa minä kuljen. Jos hän tutkisi minut, kullan kaltaisena minä selviäisin.
[11] Hänen askeleissaan on minun jalkani pysynyt, hänen tietänsä olen noudattanut siltä poikkeamatta.
[12] Hänen huultensa käskystä en ole luopunut, hänen suunsa sanat minä olen kätkenyt tarkemmin kuin omat päätökseni.
[13] Mutta hän pysyy samana, kuka voi häntä estää? Mitä hän tahtoo, sen hän tekee.
[14] Niin, hän antaa täydellisesti minulle määrätyn osan, ja sellaista on hänellä vielä tallella paljon.
[15] Sentähden valtaa minut kauhu hänen kasvojensa edessä; kun sitä ajattelen, peljästyn häntä.
[16] Jumala on lannistanut minun rohkeuteni, Kaikkivaltias on minut kauhistuttanut.
[17] Sillä en menehdy pimeän tähden, en oman itseni tähden, jonka pimeys peittää.»