[1] Job vastasi ja sanoi:
[2] »Tuonkaltaista olen kuullut paljon; kurjia lohduttajia olette kaikki.
[3] Eikö tule jo loppu tuulen pieksämisestä, vai mikä yllyttää sinua vastaamaan?
[4] Voisinhan minä myös puhua niinkuin tekin, jos te olisitte minun sijassani; voisin sommitella sanoja teitä vastaan ja ilkkuen nyökytellä teille päätäni,
[5] rohkaista teitä suullani ja tuottaa huojennusta huulteni lohduttelulla.
[6] Jos puhun, ei tuskani helpota, ja jos lakkaan, lähteekö se sillä?
[7] Mutta nyt hän on minut uuvuttanut. Sinä olet hävittänyt koko minun joukkoni
[8] ja olet minut kukistanut – siitä muka tuli todistaja – ja raihnauteni nousi minua vastaan, syyttäen minua vasten silmiä.
[9] Hänen vihansa raateli ja vainosi minua, hän kiristeli minulle hampaitansa. Viholliseni hiovat katseitaan minua vastaan,
[10] he avaavat minulle kitansa ja lyövät häväisten minua poskille; kaikki he yhtyvät minua vastaan.
[11] Jumala jättää minut poikaheittiöiden valtaan ja syöksee minut jumalattomain käsiin.
[12] Minä elin rauhassa, mutta hän peljätti minut, hän tarttui minua niskaan ja murskasi minut. Hän asetti minut maalitaulukseen;
[13] hänen nuolensa viuhuvat minun ympärilläni. Hän halkaisee munuaiseni säälimättä, vuodattaa maahan minun sappeni.
[14] Hän murtaa minuun aukon toisensa jälkeen ja ryntää kimppuuni kuin soturi.
[15] Minä ompelin säkin iholleni ja painoin sarveni tomuun.
[16] Minun kasvoni punoittavat itkusta, ja silmäluomillani on pimeys,
[17] vaikkei ole vääryyttä minun käsissäni ja vaikka minun rukoukseni on puhdas.
[18] Maa, älä peitä minun vertani, ja minun huudollani älköön olko lepopaikkaa!
[19] Katso, nytkin on minun todistajani taivaassa ja puolustajani korkeudessa.
[20] Ystäväni pitävät minua pilkkanansa – Jumalaan minun silmäni kyynelöiden katsoo,
[21] että hän hankkisi miehelle oikeuden Jumalaa vastaan ja ihmislapselle hänen lähimmäistään vastaan.
[22] Sillä vähän on vuosia edessäni enää, ja sitten menen tietä, jota en palaja.»