[1] Asafin virsi. Kuuntele, kansani, mitä opetan, tarkatkaa sanojani, te kaikki.
[2] Minä aion esittää viisaiden mietteitä, tuon julki menneisyyden arvoituksia,
[3] vanhoja asioita, joista olemme kuulleet, joista isämme ovat meille kertoneet.
[4] Me emme salaa niitä lapsiltamme vaan kerromme tulevillekin polville Herran voimasta, Herran teoista, ihmeistä, joita hän on tehnyt.
[5] Hän sääti Jaakobille säädöksensä, hän antoi Israelille lakinsa ja käski meidän isiämme opettamaan ne lapsilleen,
[6] jotta tulevakin polvi ne tuntisi, jotta vastedes syntyvätkin ne oppisivat ja kertoisivat omille lapsilleen.
[7] Jumalaan heidän tulee turvautua, muistaa, mitä hän on tehnyt, ja noudattaa hänen käskyjään,
[8] jotta eivät olisi kuin isänsä, nuo tottelemattomat ja uppiniskaiset, jotka häilyivät sinne tänne eivätkä pysyneet uskollisina Jumalalle.
[9] [Efraimilaiset, varustetut jousimiehet, kääntyivät pakoon taistelun päivänä.]
[10] He eivät pitäneet Jumalan liittoa, eivät taipuneet elämään hänen lakinsa mukaan.
[11] He unohtivat hänen tekonsa, ihmeet, joita olivat saaneet nähdä.
[12] Egyptin maassa, Soanin tasangolla, hän antoi isiemme kokea ihmeen.
[13] Hän jakoi kahtia meren ja vei heidät sen poikki, hän jähmetti vedet muuriksi.
[14] Hän antoi pilven johdattaa heitä päivisin ja tulen loisteen öisin.
[15] Hän halkaisi kallioita autiomaassa, ja he saivat vettä, kuin syvyyden vesiä.
[16] Hän antoi purojen puhjeta kalliosta, antoi vesien virrata.
[17] Mutta yhä he tekivät syntiä, autiomaassa he kapinoivat Korkeinta vastaan.
[18] Ehdoin tahdoin he koettelivat Jumalaa vaatimalla mielensä mukaista ruokaa.
[19] He puhuivat Jumalaa vastaan ja sanoivat: »Hänkö voisi kattaa pöydän autiomaahan?
[20] Totta kyllä, hän iski kallioon, ja vesi virtasi, purojen uomat tulvivat, mutta pystyisikö hän antamaan leipää ja hankkimaan lihaa kansalleen?»
[21] Herra kuuli sen ja kiivastui: tuli leimahti keskellä Jaakobin leiriä. Hänen vihansa iski Israelin kansaan,
[22] koska kansa ei uskonut Jumalaan eikä luottanut hänen apuunsa.
[23] Mutta sitten hän antoi pilville käskyn ja avasi taivaan ovet,
[24] ja mannaa satoi heidän ruoakseen, hän antoi heille taivaan viljaa.
[25] Ihmiset söivät enkelten leipää, saivat ruokaa runsain määrin.
[26] Hän päästi taivaasta irti itätuulen ja nostatti voimallaan tuulen etelästä.
[27] Hän antoi sataa lihaa kuin tomua, taivaan lintuja kuin merten hiekkaa.
[28] Hän pudotti ne heidän leiriinsä, heidän asumustensa ympärille,
[29] ja he ahmivat itsensä täyteen – hän antoi heille sitä, mitä he halusivat.
[30] Mutta heidän himonsa ei sittenkään laantunut. Sen tähden he, ruoka vielä suussaan,
[31] saivat kokea Herran vihan. Hän surmasi heidän parhaat miehensä, löi maahan Israelin nuoret soturit.
[32] Silti he yhäti tekivät syntiä, eivät he uskoneet hänen ihmeisiinsä.
[33] Sen tähden heidän päivänsä päättyivät arvaamatta, heidän vuotensa haihtuivat kuin henkäys.
[34] Nyt, kun hän surmasi heitä, he alkoivat kysyä hänen mieltään, he kääntyivät ja etsivät Jumalaa.
[35] He muistivat, kuka on heidän kallionsa, muistivat, että Korkein on heidän lunastajansa.
[36] Mutta heidän sanoissaan piili petos, valhe oli heidän kielellään.
[37] He eivät olleet vilpittömiä häntä kohtaan, eivät pysyneet uskollisina hänen liitossaan.
[38] Mutta Jumala on laupias, ei hän tuhoa syntistä, vaan armahtaa. Kerta kerran jälkeen hän hillitsi vihansa eikä antanut kiivaudelleen valtaa.
[39] Hän muisti, että he olivat vain ihmisiä, vain tuulen henkäys, joka häipyy eikä palaa.
[40] Miten usein he autiomaassa nousivatkaan kapinaan, murehduttivat häntä erämaassa!
[41] Yhä uudelleen he uhmasivat Israelin Pyhää, koettelivat Jumalan kärsivällisyyttä.
[42] He eivät muistaneet hänen väkevää kättään, eivät päivää, jona hän vapautti heidät
[43] ja teki tunnustekonsa Egyptissä, ihmeensä Soanin tasangolla.
[44] Hän muutti vereksi Niilin ja kaikki sen kanavat, niin ettei niistä voinut juoda.
[45] Hän lähetti paarmat puremaan egyptiläisiä, sammakot turmelemaan heiltä kaiken.
[46] Hän antoi heidän satonsa heinäsirkoille, heidän työnsä hedelmät sirkkojen toukille.
[47] Hän tuhosi rakeilla heidän viinitarhansa, rankkasateella heidän viikunapuunsa,
[48] hän antoi tautien ahdistaa heidän karjaansa, ruton iskeä heidän laumoihinsa.
[49] Hän päästi valloilleen vihansa hehkun, vimmansa, raivonsa ja kiivautensa, surmanenkeleiden suuren joukon.
[50] Hän antoi vihansa purkautua, hän ei säästänyt heitä kuolemalta vaan jätti heidät ruton armoille.
[51] Hän surmasi kaikki esikoiset Egyptistä, ensimmäisinä syntyneet Haamin majoista.
[52] Mutta oman kansansa hän vei vapauteen. Autiomaassa hän kaitsi omiaan kuin paimen lampaita.
[53] Hänen johdossaan he olivat turvassa, ei heidän tarvinnut pelätä mitään, mutta vihollisten joukon peitti meri.
[54] Hän toi heidät pyhälle asuinsijalleen, vuorelle, jonka hän oli ottanut omakseen.
[55] Hän karkotti vieraat kansat heidän tieltään ja jakoi heille arvalla perintömaat, antoi Israelin heimoille asumukset.
[56] Mutta he kapinoivat Jumalaa vastaan, he koettelivat häntä, Korkeinta! He eivät noudattaneet hänen säädöksiään
[57] vaan kääntyivät omille teilleen ja olivat uskottomia kuten isänsä, kelvottomia kuin löystynyt jousi.
[58] He vihastuttivat hänet uhraamalla kukkuloilla, loukkasivat häntä jumaliensa kuvilla.
[59] Jumala näki sen, ja hänen vihansa syttyi, hän hylkäsi Israelin kokonaan.
[60] Hän hylkäsi asumuksensa, Silon pyhäkön, teltan, jonka oli asettanut ihmisten keskelle.
[61] Hän antoi voimansa tunnuksen joutua saaliiksi, jätti pyhän arkkunsa vihollisen käsiin,
[62] ja kansansa hän antoi miekan armoille, niin hän omiinsa vihastui.
[63] Tuli nielaisi nuoret miehet, enää ei laulettu morsiamille,
[64] papit kaatuivat vihollisen miekkaan, lesket eivät saaneet viettää valittajaisia.
[65] Mutta Herra havahtui, niin kuin nukkuja havahtuu, niin kuin soturi herää viinin huuruista.
[66] Hän ajoi kansansa viholliset pakosalle, tuotti heille ikuisen häpeän.
[67] Herra hylkäsi Joosefin sukukunnan – Efraimin heimoa hän ei valinnut,
[68] vaan hän valitsi Juudan heimon ja Siionin, rakkaan vuorensa.
[69] Sille hän rakensi pyhäkkönsä, korkean kuin taivaat, vankan kuin maa, jonka hän on perustanut ikiajoiksi.
[70] Hän valitsi Daavidin, palvelijansa, otti hänet lammaslaitumilta,
[71] toi lampaiden ja karitsojen keskeltä kaitsemaan omaa kansaansa Jaakobia, hallitsemaan omaa maataan Israelia.
[72] Ja Daavid kaitsi sitä vilpittömin sydämin, johdatti sitä taitavin käsin.