[1] Kun oli päätetty, että lähtisimme meritse Italiaan, Paavali ja muutamat muut vangit annettiin Juliuksen, keisarillisen sotaväen sadanpäällikön, val von taan.
[2] Astuimme adramyttionilaiseen laivaan, jonka oli määrä purjehtia Aasian satamiin, ja lähdimme merelle. Mukanamme oli myös makedonialainen Aristarkos, joka oli kotoisin Tessalonikasta.
[3] Seuraavana päivänä saa vuim me Sidoniin, ja Julius, joka koh te li Paavalia hyvin, antoi hänen käydä ystävien luona hoitoa saa massa.
[4] Lähdettyämme sieltä merelle purjehdimme vastatuulen takia Kyproksen suojaan,
[5] jatkoimme sitten matkaamme Kilikian ja Pamfylian edustalla olevan merenselän yli ja las kim me maihin Lykian Myrassa.
[6] Sieltä sadanpäällikkö löysi aleksandrialaisen laivan, joka oli lähdössä Italiaan, ja siirsi meidät siihen.
[7] Useiden päivien ajan purjehduksemme sitten edistyi hitaasti, ja vain vaivoin pääsim me Kni doksen kohdalle. Tuuli esti meitä jatkamasta aikomaamme suun taan, ja niin purjehdimme Sal monen niemen ohi Kreetan suojaan.
[8] Etenimme vaivalloisesti saa ren rannikkoa seuraten ja saavuimme sitten paikkaan, jonka nimi on Hyvätsatamat. Se on lähellä Lasaian kaupunkia.
[9] Olimme olleet matkalla jo pit kän aikaa, paastopäiväkin oli ohit se, ja merenkulku alkoi olla vaa ral lis ta. Paavali varoitti toisia:
[10] »Miehet, minä tiedän, että purjehduksestamme tulee työläs ja vaarallinen. Siinä ei ole vaa ras sa vain lasti ja laiva, vaan myös oma henkemme.»
[11] Sadanpäällikkö kuitenkin us koi laivuria ja aluksen omistajaa enemmän kuin Paavalin puhetta.
[12] Kun paikkakin oli talvisata maksi soveltumaton, useim mat olivat sitä mieltä, että oli jat ket ta va matkaa ja yritettävä päästä tal veksi Foiniksiin, Kree tan sa ta maan, joka antaa lou naa seen ja luoteeseen päin.
[13] Kun sitten alkoi puhaltaa heik ko etelätuuli, he luulivat onnistu vansa aikeessaan, nos ti vat ank ku rin ja purjehtivat aivan Kreetan ran nikkoa pitkin.
[14] Mutta ei kestänyt kauankaan, kun saaren yli syöksyi raju tuuli, koillismyrsky.
[15] Se tempasi laivan mukaansa, ja meidän oli jättäydyttävä tuu li ajol le, sillä emme kyenneet nousemaan tuuleen.
[16] Päästyämme Kaudanimisen saaren suojaan saimme työllä ja tuskalla laivaveneen talteen.
[17] Kun vene oli vedetty ylös, merimiehet ryhtyivät varotoimiin ja sitoivat köysiä laivan ympäri. Koska laiva oli vaarassa ajautua Syrtin hiekkasärkille, he laskivat ajoankkurin, ja ajelehtiminen jat kui näin.
[18] Kun rajumyrsky yhä vain ah dis ti laivaamme, miehet heittivät seuraavana päivänä osan lastista yli laidan,
[19] ja kolmantena päivänä he omin käsin viskasivat kaiken ir tai men kannelta mereen.
[20] Moneen päivään emme näh neet aurinkoa emmekä tähtiä, ja kun myrsky yhä raivosi an ka ra na, menetimme lopulta kaiken toivon selvitä hengissä.
[21] Mutta silloin, kun emme pit kään aikaan olleet saaneet syödyk sikään mitään, Paavali nousi tois ten keskeltä ja sanoi: »Miehet! Teidän olisi pitänyt us koa minua eikä lähteä Kreetasta. Silloin oli sit te välttäneet nämä vastukset ja vahingot.
[22] Mutta nyt kehotan teitä py sy mään rohkealla mielin. Yksikään teistä ei menetä henkeään, ainoastaan laiva tuhoutuu.
[23] Viime yönä näet vierelläni seisoi sen Jumalan enkeli, jonka oma minä olen ja jota minä palvelen.
[24] Enkeli sanoi: ’Älä pelkää, Paa vali. Sinä olet vielä seisova kei sa rin edessä, ja Jumala antaa sinulle sen lahjan, että myös matkatoverisi pelastuvat.’
[25] Pysykää siis rohkeina, mie het! Minä luotan Jumalaan ja uskon, että käy niin kuin minulle on sanottu.
[26] Jollekin saarelle me vielä ajaudumme.»
[27] Tuli neljästoista yö, ja yhä me ajelehdimme Adrianmerellä. Keskiyön aikaan merimiehistä alkoi tuntua, että lähestyttiin maata.
[28] He luotasivat ja totesivat sy vyydeksi kaksikymmentä syltä, ja kun he vähän ajan perästä luo ta sivat uudelleen, syvyyttä oli enää viidentoista sylen verran.
[29] Merimiehet pelkäsivät mei dän ajautuvan karikkoihin, ja sik si he laskivat laivan perästä neljä ankkuria ja jäivät odottamaan päivän valkenemista.
[30] He yrittivät sitten lähteä salaa laivasta ja laskivat veneen vesille muka mennäkseen laskemaan keulasta ankkureita.
[31] Mutta Paavali sanoi sadan pääl likölle ja sotamiehille: »Jos nuo miehet eivät pysy laivassa, teidän on mahdotonta pelastua.»
[32] Silloin sotilaat katkaisivat ve neen köydet ja päästivät sen me ne mään.
[33] Vielä ennen päivän koittoa Paavali kehotti kaikkia syömään. Hän sanoi: »Jo neljättätoista päi vää te olette eläneet jännityksen vallassa ettekä ole syöneet ruoan murenta.
[34] Siksi kehotan teitä nyt syö mään jotakin. Se on vält tä mä tön tä, jos mieli pelastua. Yksikään teistä ei menetä hiuskarvaakaan päästään.»
[35] Tämän sanottuaan hän otti lei vän ja kaikkien nähden kiitti Juma laa, mursi leivän ja alkoi syö dä.
[36] Toisetkin saivat tästä roh ke ut ta ja rupesivat ruokailemaan.
[37] Meitä oli laivassa kaikkiaan kaksisataaseitsemänkymmentäkuusi henkeä.
[38] Kun oli kylliksi syöty, me ri mie het kevensivät laivaa heit tä mäl lä viljalastin mereen.
[39] Aamun valjetessa merimiehet eivät tunteneet edessä olevaa maa ta, mutta he huomasivat matala rantaisen poukaman ja päät ti vät yrittää ohjata laivan sin ne.
[40] He katkaisivat ankkuriköydet ja antoivat ankkurien jäädä me reen, ja kun peräsinairot oli pääs tet ty köysistään, he nostivat keu lapur jeen tuuleen ja ohjasivat ran taa kohti.
[41] Laiva kuitenkin ajautui päin särkkää ja törmäsi siihen. Keula juuttui tiukasti paikoilleen, ja aal lo kos sa perä alkoi hajota liitoksistaan.
[42] Sotamiehet aikoivat silloin tappaa vangit, ettei kukaan pää si si uimalla pakoon.
[43] Sadanpäällikkö kuitenkin esti heidän aikeensa, sillä hän halusi pelastaa Paavalin. Hän käski ui ma taitoisten hypätä ensimmäisinä mereen ja pyrkiä rantaan
[44] ja heidän perässään toisten, joko lankkujen varassa tai muilla laivan kappaleilla. Näin kaikki pääsivät onnellisesti maihin.