[1] Minä näin, kuinka Karitsa avasi en simmäisen seitsemästä sinetistä, ja kuulin yhden neljästä olennosta sanovan ukkosen ta voin jylisevällä äänellä: »Tule!»
[2] Ja siinä samassa näin val koi sen hevosen, ja sillä, joka istui hevosen selässä, oli jousi. Hänelle annettiin seppele, ja seppelöitynä voittajana hän lähti uusia voittoja kohti.
[3] Kun Karitsa avasi toisen sine tin, kuu lin toisen olennon sa no van: »Tule!»
[4] Nyt tuli esiin toinen, tu li pu nai nen hevonen. Sille, joka istui he vo sen selässä, annettiin valta riis tää rauha maan päältä ja panna ih miset tappamaan toisiaan. Hä nel le annettiin iso miekka.
[5] Kun Karitsa avasi kolmannen sinetin, kuulin kolmannen olen non sanovan: »Tule!» Siinä sa mas sa näin mustan hevosen, ja sillä, joka istui hevosen selässä, oli kädessään vaaka.
[6] Minä kuulin äänen, joka tuntui tulevan noiden neljän olennon kes keltä, ja se sanoi: »Mitta veh nää denaarilla, ohraa kolme mittaa. Öljyyn ja viiniin älä koske.»
[7] Kun Karitsa avasi neljännen sinetin, kuulin neljännen olennon sanovan: »Tule!»
[8] Siinä samassa näin tuhkanharmaan hevosen. Se, joka istui hevosen selässä, oli nimeltään Kuolema, ja sen jäljessä tuli Tuonela. Ratsastajille annettiin valta neljänteen osaan maata, ne saivat tappaa miekalla, nälällä ja rutolla ja jättää loput villipetojen kynsiin.
[9] Kun Karitsa avasi viidennen sinetin, näin alttarin alla niiden sielut, jotka oli tapettu Jumalan sa nan ja oman todistuksensa tähden.
[10] Ne huusivat kovalla äänellä: »Kuinka kauan kestää, Valtias, si nä Pyhä ja Tosi, ennen kuin lausut tuomiosi ja kostat meidän verem me maan asukkaille?»
[11] Silloin niille kullekin an net tiin valkea vaate ja niitä ke ho tet tiin odottamaan rauhassa vielä vähän aikaa, kunnes niitä ja niiden veljiä, niiden lailla surmattuja Jumalan palvelijoita, olisi täysi määrä.
[12] Minä näin, kuinka Karitsa ava si kuudennen sinetin. Maa järk kyi ja vavahteli, aurinko pi me ni mustaksi kuin suruvaate, ja kuu muuttui kauttaaltaan verenpunai seksi.
[13] Taivaan tähdet putosivat maa han, niin kuin viikunat varisevat puusta myrskyn sitä ravistellessa.
[14] Taivas hävisi näkyvistä kuin kirja, joka kääritään kokoon, ja kai kki vuoret ja saaret siirtyivät paikaltaan.
[15] Maan kuninkaat, ylimykset ja sotajoukkojen johtajat, rikkaat ja mahtavat miehet ja kaikki muut, niin orjat kuin vapaat, piiloutuivat luoliin ja vuorten rotkoihin
[16] ja huusivat vuorille ja kal li oil le: »Kaatukaa päällemme, kät kekää meidät valtaistuimella is tu van katseelta ja Karitsan vihalta!
[17] Heidän vihansa suuri päivä on tullut – kuka voi sen kestää?»