[1] Sitten näin tämän: taivaan ovi oli auki, ja kuului sama ääni, jonka olin edellisellä kerralla kuul lut – kuin olisi torveen puhallettu. Se sanoi minulle: »Nou se tänne! Minä näytän si nul le, mitä tämän jälkeen on ta pahtuva.»
[2] Siinä samassa olin Hengen val las sa. Näin, että taivaassa oli valtaistuin ja sillä valtaistuimella istui joku,
[3] joka loisti kuin jaspis ja kar neoli. Valtaistuinta ympäröi sateenkaaren kaltainen smaragdinvärinen hohde.
[4] Tämän valtaistuimen ym pä ril lä oli kaksikymmentäneljä val taistuinta, ja niillä istui kaksikymmentäneljä vanhinta, joilla oli yllään valkeat vaatteet ja pääs sään kultaseppele.
[5] Valtaistuimesta lähti sa la moi ta ja kuin ukkosen jyly. Sen edes sä oli seitsemän soihtua, Jumalan seitsemän henkeä,
[6] ja sen edessä oli myös ikään kuin lasinen, kristallin tavoin kim meltävä meri. Valtaistuimen edes sä ja ympärillä oli neljä olentoa, jotka sekä edestä että ta kaa olivat täynnä välkehtiviä silmiä.
[7] Yksi muistutti leijonaa, toinen nuorta härkää, kolmannella oli kuin ihmiskasvot, ja neljäs näytti lentävältä kotkalta.
[8] Näillä neljällä olennolla oli kullakin kuusi siipeä, jotka olivat molemmilta puolin täynnä väl keh tiviä silmiä. Taukoamatta, päivin öin, nuo olennot lausuvat: – Pyhä, pyhä, pyhä on Herra Ju ma la, Kaikkivaltias! Hän oli, hän on ja hän on tuleva.
[9] Aina kun olennot ylistävät, kun nioittavat ja kiittävät häntä, joka istuu valtaistuimellaan ja joka elää aina ja ikuisesti,
[10] nuo kaksikymmentäneljä van hin ta heittäytyvät maahan hänen valtaistui mensa eteen ja osoit ta vat hänelle kunnioitustaan – hä nelle, joka elää aina ja ikuisesti. He asettavat seppeleensä val tais tui men eteen ja lausuvat:
[11] – Herra, meidän Jumalamme! Sinä olet arvollinen saamaan ylis tyksen, kunnian ja vallan, sil lä sinä olet luonut kaiken. Kaikki, mikä on olemassa, on sinun tahdostasi luotu.