[1] Sitten näin taas uuden, mahtavan enke lin, joka tuli alas taivaasta. Hä nel lä oli pukunaan pilvi ja hänen pään sä päällä oli sateenkaari, hä nen kasvonsa oli vat kuin aurinko ja hänen jal kan sa kuin tulipatsaat,
[2] ja kädessään hänellä oli pieni avattu kirjakäärö. Hän laski oi kean jalkansa meren päälle, vasemman maalle
[3] ja huusi kovalla äänellä, niin kuin leijona olisi ärjynyt. Hänen huudettuaan puhui seitsemän uk kos ta jylisevällä äänellä.
[4] Kun nämä seitsemän ukkosta olivat jylisten puhuneet, minä ru pe sin kirjoittamaan, mutta silloin kuulin taivaasta äänen, joka sa noi: »Sulje sinetillä se, mitä seit se män ukkosta puhuivat, älä kir joi ta sitä muistiin.»
[5] Enkeli, jonka näin seisovan meren ja maan päällä, kohotti oi kean kätensä taivasta kohti
[6] ja vannoi hänen nimeensä, joka elää aina ja ikuisesti, hänen, joka on luonut taivaan, maan ja meren ja kaiken mitä niissä on. Hän van noi: »Aika on lopussa.
[7] Kun tulee päivä, jolloin seit se mäs enkeli kohottaa torvensa ja puhaltaa, on Jumalan salattu suun ni tel ma viety päätökseen, sen mukaisesti kuin hän on palve li joilleen profeetoille ilmoittanut.»
[8] Ääni, jonka olin taivaasta kuul lut, puhui minulle uudestaan: »Mene tuon enkelin luo, joka sei soo meren ja maan päällä, ja ota avattu kirjakäärö, joka hänellä on kädessään.»
[9] Minä menin enkelin luo ja pyy sin häntä antamaan käärön mi nul le. Hän vastasi: »Ota ja syö se. Se karvastelee vatsassasi, mutta suus sasi se maistuu makealta kuin hu naja.»
[10] Minä otin käärön enkelin kä des tä ja söin sen. Se maistui suussani makealta kuin hunaja, mutta kun olin sen syönyt, alkoi vatsaani karvastella.
[11] Minulle sanottiin: »Vieläkin sinun tulee ennustaa, miten käy maailman kansoille, maille, kie lil le ja kuninkaille.»