[1] Ei Herran käsi ole lyhyt pelastamaan eikä hänen korvansa kuuro kuulemaan.
[2] Ei, vaan teidän rikkomuksenne erottavat teidät Jumalastanne. Teidän syntinne ovat saaneet hänet kääntymään pois, niin ettei hän teitä kuule,
[3] sillä teidän kätenne ovat veren tahrimat, teidän sormenne vääryyden saastuttamat, teidän huulenne puhuvat valheita ja kielenne kuiskii petosta.
[4] Kukaan ei käy oikeutta rehellisesti, kukaan ei esitä totuudenmukaista syytettä. Kaikki luottavat olemattomaan ja puhuvat perättömiä, kaikki kantavat kohdussaan pahaa ja synnyttävät turmion.
[5] Myrkkykäärmeen munia he hautovat, hämähäkinseittejä kutovat. Jos niitä munia joku syö, hän kuolee. Jos niistä jokin särkyy, siitä kuoriutuu kyy.
[6] Ei tule vaatetta heidän seiteistään, eivät he voi pukeutua kättensä töihin. Heidän työnsä ovat turmion töitä, heidän kätensä ovat väkivaltaa täynnä.
[7] Heidän jalkansa rientävät pahoihin tekoihin, he kiiruhtavat vuodattamaan viatonta verta. Heidän ajatuksensa ovat turmion ajatuksia, he jättävät jälkeensä tuhoa ja hävitystä.
[8] Rauhan tietä he eivät tunne, oikeus ei johda heidän askeliaan. He astelevat mutkaisia polkuja – joka niitä kulkee, ei saavuta rauhaa.
[9] Nyt oikeus on meistä kaukana eikä vanhurskaus meihin yllä. Me kaipaamme valoa, mutta täällä on pimeys, me kaipaamme kirkkautta, mutta vaellamme yön varjoissa.
[10] Kuin sokeat me haparoimme seinänvieriä pitkin, tunnustelemme tietä kuin ne, jotka ovat silmiä vailla, keskellä päivää me kompastelemme niin kuin hämärissä, parhaassa iässämme olemme jo kuolleitten kaltaisia,
[11] me murisemme kuin karhut, valitamme ja vaikerramme kuin kyyhkyset. Me kaipaamme oikeutta, eikä sitä ole, kaipaamme pelastusta, mutta se on meistä kaukana.
[12] Paljon olemme rikkoneet sinua vastaan, alati syntimme syyttävät meitä ja rikkomuksemme seuraavat meitä kaikkialle. Me tunnemme pahat tekomme:
[13] olemme luopuneet Herrasta, kieltäneet hänet, pakoilleet Jumalaamme, puhuneet sorron sanoja, kapinan sanoja, hautoneet valheita sydämessämme, lausuneet ne julki.
[14] Näin oikeus on työnnetty syrjään ja vanhurskaus on jäänyt kauas, näin totuus poljetaan tomuun torilla eikä rehellisyydelle ole täällä sijaa.
[15] Totuus on kaikonnut kauas. Joka varoo tekemästä pahaa, joutuu itse ryöstäjän uhriksi. Kaiken tämän Herra näki, ja se oli hänen silmissään paha: maassa ei vallinnut oikeus.
[16] Hän näki, ettei siellä ollut ketään, joka olisi puuttunut asiaan, ja hän ihmetteli sitä. Niin hän päätti ryhtyä siihen itse, omin käsin, ja oikeus oli hänen tukenaan.
[17] Vanhurskauden hän puki haarniskaksi ylleen, pelastuksen kypärän hän pani päähänsä, hän pukeutui koston vaatteisiin, kuin viittaan hän verhoutui kiivauteensa.
[18] Hän maksaa kaikille heidän tekojensa mukaan, vihastuu vastustajilleen, kostaa vihollisilleen ja kostaa myös kaukaisille rannoille,
[19] niin että lännen äärillä pelätään Herran nimeä ja auringon nousun puolella hänen kunniansa kirkkautta. Se, mikä tulee, tulee kuin patonsa murtanut virta, jonka Herran tuuli on ajanut liikkeelle.
[20] Mutta Siioniin Herra tulee vapauttajana, Jaakobin jälkeläisten luo lunastajana, kun he luopuvat rikkomuksistaan, sanoo Herra.
[21] Herra sanoo heille: »Tämä on minun lupaukseni: ei väisty minun henkeni sinun yltäsi eikä katoa minun sanani, jonka olen suuhusi antanut, ei sinun suustasi, ei jälkeläistesi eikä sinun jälkeläistesi jälkeläisten suusta», sanoo Herra, »ei nyt eikä milloinkaan.»