[1] Vanhurskas menehtyy, eikä kukaan siitä piittaa, hurskaat otetaan pois, eikä se ketään liikuta. Pahan mahti pyyhkäisee vanhurskaan pois.
[2] Mutta rauhan aika tulee. Ne, joiden tie on suora, saavat levon.
[3] Mutta tulkaa te tänne, te noidanpenikat, te huorimusten ja porttojen jälkeläiset!
[4] Kenelle te oikein nauratte, kenelle irvistelette ja näytätte kieltänne? Itsehän olette rikoksen lapsia, valheen sikiöitä!
[5] Te hehkutte ja hekumoitte tammien alla, jokaisen viheriöivän puun juurella. Te teurastatte omia lapsianne purojen partailla, rotkoissa, kallioiden juurella.
[6] Rotkon paadet, sileät ja liukkaat, ne ovat sinun osasi, sinun kohtalosi, Siion! Niille olet vuodattanut juomauhrisi, niille tarjonnut ruokauhrin. Tätäkö minun pitäisi sietää?
[7] Korkealle, ylhäiselle vuorelle, sinnekin olet levittänyt vuoteesi, sinnekin olet noussut uhraamaan teurasuhreja.
[8] Oviin ja pieliin olet piirtänyt merkkejäsi. Totisesti, olet karannut minun luotani, noussut kukkuloille, levittänyt vuoteesi ja tehnyt kaupat noiden kanssa, joiden vierellä sinä halusta makaat, joiden miehuutta ihailet.
[9] Öljystä kiiltäen sinä vaelsit Molokin luo, runsaasti käytit voiteitasi, sinä lähetit lähettejäsi pitkille matkoille, aina tuonelaan saakka.
[10] Vaikka olet pitkän tiesi uuvuttama, et vain ole sanonut: »Turhaa kaikki!» Aina sinä löydät uutta voimaa, niin ettet vieläkään ole nääntynyt.
[11] Ketä sinä niin pelkäsit, ketä niin säikyit, että petit minua? Minua et muistanut, minusta et välittänyt. Kun olen vaiti, kun olen kätkössä, sinä et minua pelkää.
[12] Mutta minä paljastan, millaista on sinun hurskautesi, millaisia ovat sinun tekosi. Eivät ne sinua auta.
[13] Kun huudat apua, pelastaako sinut tuo jumalien joukko, jonka keräsit kokoon? Katso: tuuli puhaltaa ne kaikki pois, henkäys vie ne mukanaan. Mutta se, joka turvautuu minuun, perii maan ja saa omakseen minun pyhän vuoreni.
[14] Herra sanoo: – Raivatkaa, raivatkaa, tasoittakaa tie, työntäkää pois esteet minun kansani tieltä!
[15] Korkea ja Ylhäinen, hän, joka pysyy ikuisesti, jonka nimi on Pyhä, sanoo näin: – Minä asun korkeudessa ja pyhyydessä, mutta asun myös murtuneiden ja nöyrien luona. Minä virvoitan murtuneiden hengen ja herätän eloon nöyrien sydämen.
[16] En minä ikuisesti ole teihin vihastunut enkä loputtomiin teitä syytä. Jos niin tekisin, teidän voimanne herpoaisi eikä yksikään luoduistani kestäisi minun edessäni.
[17] Hetkeksi minä vihastuin tähän syntiseen kansaan, löin sitä ja käänsin vihassa kasvoni siitä pois. Harhautuneena se kulki omien halujensa teitä.
[18] Ne tiet minä olen nähnyt. Mutta nyt tahdon parantaa tämän kansan, johtaa sen askelia, tahdon antaa sille lohdutuksen.
[19] Sen surevien huulille minä annan ylistyksen hedelmän. Minä annan rauhan, rauhan lähelle ja kauas – sanoo Herra – ja minä parannan heidät.
[20] Mutta jumalattomat ovat kuin kuohuva meri. Ei se tyynny, vaan kuohuttaa esiin mutaa ja liejua.
[21] – Jumalattomilla ei ole rauhaa, sanoo minun Jumalani.