[1] Ennussana Damaskoksesta. Näin käy: Damaskos ei enää ole kaupunki, siitä on tullut rauniokasa.
[2] Kaupungit, joita se hallitsi, jäävät hylätyiksi, ne jäävät karjalaumoille, jotka makailevat siellä kenenkään häiritsemättä.
[3] Efraim menettää suojamuurinsa, Damaskos kadottaa kuninkuuden, ja Syyrian jäännöksen valta sortuu kuin Israelin mahti – näin sanoo Herra Sebaot.
[4] Sinä päivänä Jaakobin heimon mahti vaipuu ja kuihtuu sen kukoistus ja hyvinvointi.
[5] Sen käy kuin pystyssä seisovan viljan: korjuumies tulee ja katkaisee tähkät. Sen käy kuin Refaimin alangon pellon, kun tähkänpoimijat ovat tehneet työnsä:
[6] sinne jää jälkikeruuta varten sen verran kuin ravisteltuun oliivipuuhun – kaksi, kolme marjaa latvaan, neljä, viisi sinne tänne oksiin. Näin sanoo Herra, Israelin Jumala.
[7] Sinä päivänä ihmisen silmät etsivät sitä joka hänet on luonut, kohti Israelin Pyhää kääntyy hänen katseensa.
[8] Ei hän enää käännä katsettaan alttareihin, omiin luomuksiinsa, sormiensa töihin, ei aserapaaluihin, ei suitsutusalttareihin.
[9] Sinä päivänä teidän lujat kaupunkinne jäävät autioiksi, yhtä autioiksi kuin ne kaupungit, jotka hivviläiset ja amorilaiset hylkäsivät paetessaan israelilaisten tieltä. Ja kaikkialla on autius.
[10] Sillä sinä, Israel, olet unohtanut Jumalasi, joka sinut pelastaa, et ole muistanut turvakalliotasi. Istuta vain edelleenkin istutuksiasi ihanille jumalille ja kasvata vieraita köynnöksiä!
[11] Sinä istutat ja saat ne heti versomaan, sinä kylvät ja saat ne jo huomenna kukkimaan. Mutta kun tauti puhkeaa, sato jää sinulta nauttimatta, eikä lääkettä kipuusi ole.
[12] Voi kansojen meren kohinaa! Kumeana se pauhaa. Voi kansanheimojen kuohuja! Ne kohisevat kuin hyökyaallot,
[13] ne jymisevät kuin suuret vedet. Mutta kun Herra niille ärjäisee, ne pakenevat maan ääriin. Niitä ajetaan takaa, niin kuin vuoriston tuuli ajelee akanoita, ne kierivät niin kuin palloohdakkeet myrskyssä.
[14] Ilta on kauhuja täynnä, aamun tullen ne ovat poissa. Sellainen on ryöstäjiemme osa, sellainen riistäjiemme arpa.