[1] Alas tomuun, neitsyt, tytär Babylon! Istu maahan, Kaldean tytär, siinä on nyt valtaistuimesi! Ei sinua enää mainita hienoksi ja hehkeäksi.
[2] Tartu jauhinkiviin! Jauha! Huntusi riisu, helmuksesi kohota, sääresi paljasta ja kahlaa virtojen poikki!
[3] Sinun häpysi paljastuu, häpeäsi on kaikkien nähtävissä. Kun minä käyn kostamaan, ei kukaan voi minua estää,
[4] sanoo meidän lunastajamme. Hänen nimensä on Herra Sebaot, Israelin Pyhä.
[5] Väisty pimentoon, istu ääneti, Kaldean tytär. Ei sinua enää kutsuta valtakuntien valtiattareksi.
[6] Kun minä vihastuin omaan kansaani, minä annoin oman maani sinun häväistäväksesi, Babylon. Mutta sinä olit armoton kansaani kohtaan. Vanhustakin sinä rasitit raskaimmalla ikeellä.
[7] Sinä sanoit: »Aina ja iäti minä olen valtiatar.» Muuta et päästänyt mieleesi, kaiken loppua et ajatellut.
[8] Ja nyt kuuntele, sinä nautiskelija, sinä joka elät turvattuna ja sanot mielessäsi: »Vain minä! Kukaan ei ole vertaiseni. Minä en koskaan jää leskeksi, koskaan en menetä lapsiani!»
[9] Mutta tämä tulee osaksesi, tämä kaikki, äkkiä, yhtenä ja samana päivänä: lasten kuolema ja leskeys. Koko voimallaan ne kohtaavat sinua huolimatta taikojesi runsaudesta ja monien loitsujesi voimasta.
[10] Sinä teit kaikessa rauhassa pahaa ja ajattelit: »Ei minua kukaan näe.» Sinun viisautesi ja taitosi harhauttivat sinut, niin että sanoit: »Vain minä, kukaan ei ole vertaiseni!»
[11] Mutta nyt sinä saat pahuutesi palkan, sitä et osaa manata pois. Onnettomuus kaatuu sinun päällesi, etkä pysty torjumaan sitä. Ja äkkiarvaamatta vyöryy ylitsesi perikato, jota et osannut odottaa.
[12] Astu toki esiin loitsuinesi ja runsaine taikoinesi! Niiden parissahan olet puuhaillut nuoruudestasi saakka – ehkäpä voit saada avun, ehkä pelotat pahan pois!
[13] Olethan uuvuksiin asti harjoittanut taikojasi. Astukoot siis esiin sinua puolustamaan nuo taivaan jaottelijat ja tähtien tähyäjät, jotka aina uuden kuun tullen ilmoittavat, mikä sinua odottaa!
[14] Katso, he ovat kuin olkia, tuli polttaa heidät, he eivät voi pelastaa edes itseään sen liekistä. Ei se ole hiillos, jonka luona lämmitellään, ei valkea, jonka äärellä istuskellaan.
[15] Noin käy kumppaniesi, joiden kanssa olet ahkeroinut hamasta nuoruudestasi saakka. He hoipertelevat kuka minnekin – kukaan ei sinua pelasta.