[1] Sinä päivänä lauletaan Juudan maassa tätä laulua: – Meillä on lujasti varustettu kaupunki, meidän turvaksemme hän on rakentanut muurit ja vallit.
[2] Avatkaa portit, että vanhurskas kansa saa astua sisään, kansa, jonka uskollisuus ei horju.
[3] Sille, jonka mieli on luja ja vakaa, sinä turvaat rauhan, kun hän turvautuu sinuun.
[4] Ajasta aikaan luottakaa Herraan, sillä Herrassa on turva, Herra on ikuinen kallio.
[5] Tietäkää: Herra on syössyt alas korkealla asuvat ja heidän ylhäisen kaupunkinsa, hän raastoi sen alas, raastoi alas maan tomuun.
[6] Jalat sitä tallaavat, köyhien jalat, maan vähäisten askelet.
[7] Oikeamielisten polku on suora, sinä tasoitat vanhurskaan tiet.
[8] Sinun tahtosi tielle, Herra, me ikävöimme, me kaipaamme sinua, me toistamme nimeäsi.
[9] Sinua minun sieluni yöllä janoaa, sinua minun henkeni etsii. Kun sinä panet tuomiosi täytäntöön maan päällä, maanpiirin asukkaat oppivat tuntemaan vanhurskauden.
[10] Mutta jumalaton, vaikka hänet armahdettaisiin, ei opi elämään vanhurskaan tavoin. Hän vääristää oikeuden, ei hän näe Herran valtasuuruutta.
[11] Sinun kätesi on korkealla, Herra. Sinun vihollisesi eivät sitä näe. Mutta vielä he näkevät, miten sinä kiivastut kansasi puolesta. Mikä häpeä heille! Tuli heidät syököön, nuo sinun vihamiehesi.
[12] Herra, sinä valmistat meille rauhan. Myös se on sinun tekoasi, niin kuin kaikki mitä me olemme saaneet aikaan.
[13] Herra, meidän Jumalamme, meitä ovat vallinneet toiset herrat, et sinä. Nyt vain sinun nimesi on huulillamme.
[14] He ovat kuolleet, eivät herää eloon, nuo mahtajat eivät nouse manalta, sillä sinä olet vaatinut heidät tilille ja tuhonnut heidät ja pyyhkinyt pois heidän muistonsa.
[15] Suureksi olet tehnyt kansasi, Herra, olet lisännyt sen määrää, olet osoittanut suuruutesi ja työntänyt kauas kaikki maan rajat.
[16] Kun jouduimme ahdinkoon, me etsimme sinua, Herra, sinun kurituksesi sai meidät suremaan ja huokailemaan.
[17] Niin kuin raskaana oleva nainen, jonka aika on tullut, vääntelehtii ja huutaa kipuaan, niin olimme edessäsi, Herra.
[18] Me olimme raskaana, me vääntelehdimme, mutta niin kuin tuulta oli se mitä synnytimme. Mitään apua emme pystyneet tuomaan, ketään emme synnyttäneet asumaan maata.
[19] Mutta sinun kuolleesi heräävät eloon, heidän ruumiinsa nousevat ylös. Tomuun vaipuneet, herätkää ja riemuitkaa! Sinun kimaltava aamukasteesi virvoittaa maan, ja niin maa palauttaa kuolleet elämään.
[20] Ja nyt, kansani, mene huoneisiisi, sisälle, sulje ovet jäljessäsi. Pysy piilossa lyhyt hetki, kunnes raivo on ohi.
[21] Sillä itse Herra lähtee asuinpaikastaan vaatiakseen maan asukkaat tilille kaikesta pahasta, mitä he ovat tehneet. Silloin maa paljastaa kaiken siihen vuodatetun veren eikä enää peitä surmattujen ruumiita.