[1] Voi sinua, tuhooja, jota ei ole tuhottu, petturi, jota ei ole petetty! Kun olet tuhottavasi tuhonnut, sinut tuhotaan, kun olet petettäväsi pettänyt, sinut petetään.
[2] Herra, ole meille armollinen! Toivoen me katsomme sinuun. Ole joka aamu käsivarsiemme voima, hädän hetkenä pelasta meidät!
[3] Suuren jylinän tieltä kaikkoavat kansat. Kun sinä nouset, kansakunnat hajaantuvat pakoon.
[4] Kuin heinäsirkat te saatte käydä saaliin kimppuun, kuin kalvajasirkkojen parvi te ahmitte sitä.
[5] Ylhäinen on Herra! Hän asuu korkeudessa. Oikeudella ja vanhurskaudella hän täyttää Siionin.
[6] Sinun tulevat päiväsi hän turvaa, hetkestä hetkeen, hänellä on varattuna apua yllin kyllin, viisautta ja tietoa. Siionin aarre on Herran pelko.
[7] Kuule! Arielin asukkaat valittavat kaduilla, katkerasti itkevät ne, jotka rauhasta neuvottelivat.
[8] Valtatiet ovat autioina, kulkijat ovat kadonneet. Liitto on mitätöity, sen todistajia halveksitaan, ihmishengelle ei arvoa anneta.
[9] Maa valittaa ja kuihtuu, häpeissään on Libanon, puut kuivettuneina. Saaronin tasanko on kulottunut aroksi, Basan ja Karmel ovat alastomat.
[10] – Nyt minä nousen, sanoo Herra. Nyt minä asetun korkealle, nyt käyn toimeen.
[11] Heinää te kannatte kohdussanne, olkia synnytätte, minun henkeni syö teidät kuin tuli.
[12] Kansat murennetaan kuin kalkkikivi tulella, kuin irti hakatut orjantappurat ne leimahtavat liekkiin.
[13] Kuulkaa, kaukaiset kansat, mitä olen tehnyt! Lähellä elävät, oppikaa tuntemaan minun voimani!
[14] Syntiset pelkäävät Siionissa, jumalattomat kauhistuvat: »Kuka meistä voi asua kaikkinielevässä tulessa, kuka meistä kestää ikuisten liekkien poltetta?»
[15] Se, joka elää vanhurskaasti ja puhuu oikein, joka hylkää laittoman hyödyn, joka pitää kätensä puhtaina lahjuksista, joka sulkee korvansa murhajuonilta eikä katsele sormien läpi vääryyden töitä.
[16] Korkealla vuorella hän saa asua, kalliolinnoissa, joissa hänellä on turva. Leipää hän saa riittämiin, eikä hänen juomavetensä ehdy.
[17] Omin silmin sinä saat nähdä kuninkaan, hänen kauneutensa, sinä saat nähdä avaran maan.
[18] Sydämesi muistelee menneitä kauhuja: missä nyt on veronkantaja, missä veron punnitsija, missä torneja tarkastava vieras?
[19] Enää et näe tuota röyhkeää muukalaiskansaa, jonka kieltä ei kukaan ymmärrä, jonka puhe on kummallista, mieltä vailla.
[20] Katso Siionia, meidän juhliemme kaupunkia! Sinun silmäsi saavat nähdä Jerusalemin, turvallisen leposijan, teltan, jota ei pureta, ei siirretä. Sen vaarnat eivät koskaan irtoa, yksikään sen köysistä ei katkea.
[21] Meillä on siellä väkevä valtias, Herra, meillä on jokien lähde ja leveät virrat. Niitä ei kulje soutualus eikä ylitä uljainkaan pursi.
[22] Totisesti, Herra on tuomarimme. Hän johtaa meitä. Herra on valtiaamme, Herra on kuninkaamme. Hän pelastaa meidät.
[23] Kun köydet ovat löystyneet eivätkä enää pidä mastoa pystyssä, eivät purjetta levällään, silloin jaetaan ryöstösaalista runsaasti. Rammatkin saalistavat muiden mukana,
[24] eikä yksikään kaupungin asukas sano: »Minä olen sairas.» Kansa, joka siellä asuu, on saanut syntinsä anteeksi.