[1] Katso: Herra hävittää maan ja autioittaa sen, runtelee sen kasvot ja lyö hajalle sen asukkaat.
[2] Samalla tavoin käy papin kuin kansankin, niin isännän kuin orjankin, niin emännän kuin orjattaren, niin myyjän kuin ostajan, niin lainan antajan kuin sen saajan, niin velkojan kuin velallisenkin.
[3] Autioksi maa autioituu, tyhjäksi se ryöstetään. Näin on Herra puhunut.
[4] Maa kulottuu ja kuivuu, maanpiiri riutuu ja kuivuu, maan lailla taivaskin riutuu.
[5] Maa muuttuu saastaiseksi jalkojen alla, sillä sen asukkaat ovat hylänneet lain, rikkoneet käskyt, tehneet tyhjäksi ikuisen liiton.
[6] Siksi kirous syö maan, sen asukkaat saavat maksaa teoistaan. Siksi maan asukkaat käyvät vähiin, vain muutama harva jää jäljelle ihmisen suvusta.
[7] Rypäleen mehu ehtyy, viiniköynnökset kuivuvat ja kaikki ilosydämiset alkavat huokailla.
[8] Rumpujen riemu vaimenee, iloinen kohina hiljenee, vaikenee harppujen ääni.
[9] Enää ei juoda viiniä, ei lauleta, juoma on käynyt juojilleen karvaaksi.
[10] Kaupunki on kukistunut, se on sekasorron vallassa, jokainen ovi on sisältä teljetty.
[11] Kujilla kaikuu valitus viinin loppumisesta, kaikki ilo on poissa, riemu on maasta paennut.
[12] Vain autius on jäljellä, vain tyhjyys, kaupungin portit on murrettu.
[13] Näin käy maailman kansoille: niistä jää jäljelle sen verran kuin jää oliiveja puuhun, jota sadonkorjaaja ravistelee, sen verran kuin voi löytää rypäleitä, kun viininkorjuu on ohi.
[14] Jäljelle jääneet aloittavat ylistyksen, he iloitsevat ääneen Herran suuruudesta. Huutakaa siis lännessä
[15] ja vastatkaa huutoon aamunkoiton suunnalta, kunnioittakaa Herraa. Meren saarilla ja rannoilla kunnioittakaa Herran nimeä, hänen, joka on Israelin Jumala.
[16] Maan ääriltä saakka me kuulemme laulujen kaikuvan ylistykseksi Vanhurskaalle. Minä sanon: En jaksa, en jaksa, voi minua! Petosta petoksen jälkeen ja petoksen jälkeen vielä petos!
[17] Kauhu ja kuoppa ja loukku uhkaavat sinua, maan asukas.
[18] Joka pakenee kauhun huutoa, se putoaa kuoppaan, ja jos hän kuopasta nousee, hän jää loukkuun. Sillä taivaan akkunat aukenevat ja maan perustukset järkkyvät,
[19] maa järisee, maa järisee, maa aaltoaa ja huojuu, maa aaltoaa ja sortuu,
[20] maa horjuu kuin juopunut, vaappuu kuin vartiolava tuulessa. Raskaana sitä painaa sen rikkomus, se kaatuu eikä enää nouse.
[21] Sinä päivänä Herra vaatii tilille korkeuksissa asuvat korkeuden joukot ja maan päällä elävät maan kuninkaat.
[22] Heidät kootaan yhteen: yhteen ja samaan vankikuoppaan, samaan tyrmään heidät teljetään, ja vasta aikojen kuluttua heidän asiansa otetaan esiin.
[23] Kuu kalpenee, aurinko häpeää, kun Herra Sebaot hallitsee Siionin vuorella ja Jerusalemissa ja hänen kunniansa loistaa hänen kansansa vanhimmille.