[1] Silloin Joosef ei voinut kauemmin hillitä itseään kaikkien niiden nähden, jotka seisoivat hänen ympärillään. Hän huusi: »Antakaa kaikkien mennä pois minun luotani!» Niin ei ollut ketään saapuvilla, kun Joosef ilmaisi itsensä veljilleen.
[2] Ja hän purskahti ääneensä itkemään, niin että egyptiläiset ja faraon hoviväki sen kuulivat.
[3] Ja Joosef sanoi veljilleen: »Minä olen Joosef. Vieläkö minun isäni elää?» Mutta hänen veljensä eivät voineet vastata hänelle, niin hämmästyksissään he olivat hänen edessään.
[4] Mutta Joosef sanoi veljilleen: »Tulkaa tänne luokseni». Ja he tulivat. Niin hän sanoi: »Minä olen Joosef, teidän veljenne, jonka myitte Egyptiin.
[5] Mutta älkää nyt olko murheissanne älkääkä pahoitelko sitä, että olette myyneet minut tänne, sillä Jumala on minut lähettänyt teidän edellänne pitääkseen teidät hengissä.
[6] Kaksi vuotta on nyt nälänhätä ollut maassa, ja vielä on jäljellä viisi vuotta, joina ei kynnetä eikä eloa korjata.
[7] Niin Jumala lähetti minut teidän edellänne säilyttääkseen teille jälkeläisiä maan päällä ja pitääkseen teidät hengissä, pelastukseksi monille.
[8] Ette siis te ole lähettäneet minua tänne, vaan Jumala; hän asetti minut faraon neuvonantajaksi ja koko hänen hovinsa herraksi ja koko Egyptin maan valtiaaksi.
[9] Menkää, rientäkää minun isäni tykö ja sanokaa hänelle: ’Näin sanoo poikasi Joosef: Jumala on asettanut minut koko Egyptin herraksi, tule luokseni, älä viivyttele!
[10] Sinä saat asettua Goosenin maakuntaan ja olla minun läheisyydessäni, sinä ja sinun lapsesi ja lastesi lapset, pikkukarjasi ja raavaskarjasi, kaikki, mitä sinulla on.
[11] Minä elätän sinua siellä – vielä on näet viisi nälkävuotta – niin ettet sinä eikä sinun perheesi eikä kukaan omaisistasi ole sortuva puutteeseen.’
[12] Te näette omin silmin, ja myöskin veljeni Benjamin näkee, että minä itse teille puhun.
[13] Kertokaa siis isällenne kaikesta siitä kunniasta, joka on tullut minun osakseni Egyptissä, ja kaikesta, mitä olette nähneet, ja rientäkää ja tuokaa isäni tänne.»
[14] Ja hän lankesi veljensä Benjaminin kaulaan ja itki, ja myöskin Benjamin itki hänen kaulassaan.
[15] Ja hän suuteli kaikkia veljiään ja itki heidän rinnoillaan. Senjälkeen hänen veljensä puhelivat hänen kanssaan.
[16] Kun sanoma siitä, että Joosefin veljet olivat saapuneet, kuului faraon hoviin, oli se faraon ja kaikkien hänen palvelijainsa mieleen.
[17] Ja farao sanoi Joosefille: »Sano veljillesi: ’Tehkää näin: sälyttäkää kuormat juhtainne selkään ja lähtekää kotiin Kanaanin maahan,
[18] ottakaa isänne ja perheenne ja tulkaa minun luokseni, niin minä annan teille parasta, mitä Egyptissä on, ja te saatte syödä maan lihavuudesta’.
[19] Ja näin sinun on käskettävä heitä: ’Tehkää näin: ottakaa itsellenne vaunuja Egyptin maasta lapsianne ja vaimojanne varten ja tuokaa isänne ja tulkaa.
[20] Älkää surko taloustavaroitanne, sillä mitä parasta on koko Egyptin maassa, se on oleva teidän omanne.’»
[21] Israelin pojat tekivät niin, ja Joosef antoi heille vaunuja faraon käskyn mukaan sekä evästä matkaa varten.
[22] Hän antoi kullekin heistä juhlapuvun, mutta Benjaminille hän antoi kolmesataa hopeasekeliä sekä viisi juhlapukua.
[23] Samoin hän lähetti isälleen lahjaksi kymmenen aasia, jotka olivat kuormitetut Egyptin parhaimmilla tavaroilla, ja kymmenen aasintammaa, jotka kantoivat viljaa ja leipää sekä eväitä hänen isälleen matkaa varten.
[24] Sitten hän päästi veljensä menemään ja sanoi heille: »Älkää riidelkö matkalla».
[25] Niin he lähtivät Egyptistä ja tulivat isänsä Jaakobin luo Kanaanin maahan.
[26] Ja he kertoivat hänelle ja sanoivat: »Joosef on vielä elossa ja on koko Egyptin maan valtias». Mutta hänen sydämensä pysyi kylmänä, sillä hän ei uskonut heitä.
[27] Niin he kertoivat hänelle kaiken, mitä Joosef oli heille puhunut. Ja kun hän näki vaunut, jotka Joosef oli lähettänyt häntä tuomaan, niin elpyi heidän isänsä Jaakobin henki.
[28] Ja Israel sanoi: »Nyt on minulla kyllin; poikani Joosef elää vielä, minä menen häntä katsomaan, ennenkuin kuolen».