[1] Mutta kun Jaakob sai tietää, että Egyptissä oli viljaa, sanoi hän pojillensa: »Mitä epäröitte?»
[2] Ja hän sanoi: »Katso, minä olen kuullut, että Egyptissä on viljaa. Menkää sinne ja ostakaa meille sieltä viljaa, että pysyisimme hengissä emmekä kuolisi.»
[3] Niin kymmenen Joosefin veljeä lähti ostamaan viljaa Egyptistä.
[4] Mutta Benjaminia, Joosefin veljeä, Jaakob ei lähettänyt hänen veljiensä mukana, sillä hän pelkäsi, että häntä kohtaisi jokin onnettomuus.
[5] Niin Israelin pojat tulivat muiden tulijain mukana ostamaan viljaa, sillä Kanaanin maassa oli nälänhätä.
[6] Mutta Joosef oli vallanpitäjänä maassa; hän myi viljaa kaikelle maan kansalle. Niin Joosefin veljet tulivat ja kumartuivat hänen edessään kasvoilleen maahan.
[7] Ja Joosef näki veljensä, ja hän tunsi heidät, mutta tekeytyi heille vieraaksi, puhutteli heitä ankarasti ja kysyi heiltä: »Mistä te tulette?» He vastasivat: »Kanaanin maasta tulemme, ostamaan elintarpeita».
[8] Ja Joosef tunsi veljensä, mutta he eivät tunteneet häntä.
[9] Silloin Joosef muisti unet, jotka hän oli nähnyt heistä, ja sanoi heille: »Te olette vakoojia; olette tulleet katsomaan, mistä maa olisi avoin».
[10] He vastasivat hänelle: »Ei, herra; palvelijasi ovat tulleet ostamaan elintarpeita.
[11] Me olemme kaikki saman miehen poikia, olemme rehellisiä miehiä; palvelijasi eivät ole vakoojia.»
[12] Mutta hän sanoi heille: »Ei ole niin, vaan te olette tulleet katsomaan, mistä maa olisi avoin».
[13] He vastasivat: »Meitä, sinun palvelijoitasi, on kaksitoista veljestä, saman miehen poikia Kanaanin maasta; nuorin on nyt kotona isämme luona, ja yhtä ei enää ole».
[14] Joosef sanoi heille: »Niin on, kuin olen teille puhunut: te olette vakoojia.
[15] Näin te tulette koeteltaviksi: niin totta kuin farao elää, te ette pääse täältä lähtemään, ellei nuorin veljenne tule tänne.
[16] Lähettäkää yksi joukostanne noutamaan veljenne tänne, mutta teidän muiden on jääminen tänne vangeiksi, että koeteltaisiin, oletteko puhuneet totta; muuten, niin totta kuin farao elää, te olette vakoojia.»
[17] Ja hän panetti heidät vankeuteen kolmeksi päiväksi.
[18] Mutta kolmantena päivänä Joosef sanoi heille: »Jos tahdotte elää, niin tehkää näin, sillä minä olen Jumalaa pelkääväinen:
[19] jos olette rehellisiä miehiä, niin jääköön yksi teistä, veljeksistä, vangiksi vankilaan, jossa teitä säilytettiin, mutta te muut menkää viemään kotiin viljaa perheittenne nälänhätään.
[20] Ja tuokaa nuorin veljenne minun luokseni. Jos teidän puheenne siten todeksi vahvistuu, niin vältätte kuoleman.» Ja heidän täytyi tehdä niin.
[21] Mutta he sanoivat toinen toisellensa: »Totisesti, me olemme syylliset sen tähden, mitä teimme veljellemme; sillä me näimme hänen sielunsa tuskan, kun hän anoi meiltä armoa, emmekä kuulleet häntä. Sentähden on meille tullut tämä tuska.»
[22] Ruuben vastasi heille sanoen: »Enkö minä sanonut teille: ’Älkää tehkö pahoin nuorukaista vastaan!’ Mutta te ette kuulleet minua; katsokaa, nyt kostetaan hänen verensä.»
[23] Mutta he eivät tienneet, että Joosef ymmärsi heitä, sillä hän puhui heille tulkin kautta.
[24] Ja hän kääntyi pois heistä ja itki. Sitten hän kääntyi taas heihin päin ja puhui heidän kanssaan. Ja hän otti heidän joukostaan Simeonin ja vangitutti hänet heidän nähtensä.
[25] Ja Joosef käski täyttää heidän säkkinsä viljalla ja panna jokaisen rahat takaisin hänen säkkiinsä sekä antaa heille evästä matkalle. Ja heille tehtiin niin.
[26] Ja he sälyttivät viljansa aasien selkään ja lähtivät sieltä.
[27] Kun sitten eräs heistä yöpaikassa avasi säkkinsä syöttääkseen aasiansa, huomasi hän rahansa säkin suussa.
[28] Hän sanoi veljilleen: »Minulle on annettu rahani takaisin; katso, se on minun säkissäni». Silloin heidän sydämensä vavahti, ja he katsoivat säikähtyneinä toisiinsa sanoen: »Mitä Jumala on meille tehnyt?»
[29] Tultuansa isänsä Jaakobin luo Kanaanin maahan he ilmoittivat hänelle kaikki, mitä heille oli tapahtunut, ja sanoivat:
[30] »Mies, joka on sen maan valtiaana, puhutteli meitä ankarasti ja kohteli meitä, niinkuin olisimme olleet maata vakoilemassa.
[31] Mutta me sanoimme hänelle: ’Olemme rehellisiä miehiä emmekä mitään vakoojia;
[32] meitä on kaksitoista veljestä, saman isän poikia; yhtä ei enää ole, ja nuorin on nyt kotona isämme luona Kanaanin maassa’.
[33] Mutta mies, sen maan valtias, sanoi meille: ’Siitä minä saan tietää, oletteko rehellisiä miehiä: jättäkää yksi veljistänne minun luokseni; ottakaa sitten viljaa perheittenne nälänhätään.
[34] Ja menkää ja tuokaa nuorin veljenne luokseni, saadakseni tietää, ettette ole vakoojia, vaan rehellisiä miehiä. Sitten minä annan teille veljenne takaisin, ja te saatte vapaasti liikkua maassa’.»
[35] Kun he sitten tyhjensivät säkkinsä, niin katso, kunkin rahakukkaro oli hänen säkissään; ja nähdessään rahakukkaronsa he sekä heidän isänsä peljästyivät.
[36] Ja heidän isänsä Jaakob sanoi heille: »Te teette minut lapsettomaksi; Joosefia ei enää ole, Simeonia ei enää ole, ja Benjamininkin te tahdotte viedä minulta; kaikki tämä kohtaa minua».
[37] Ruuben vastasi isälleen sanoen: »Saat surmata minun molemmat poikani, jos en tuo häntä sinulle takaisin; anna hänet minun huostaani, niin minä tuon hänet sinulle takaisin».
[38] Mutta hän sanoi: »Ei minun poikani saa lähteä teidän kanssanne, sillä hänen veljensä on kuollut, ja hän on yksin jäljellä; jos onnettomuus kohtaa häntä matkalla, jolle aiotte lähteä, niin te saatatte minun harmaat hapseni vaipumaan murheella tuonelaan».