[1] Kun Iisak oli tullut vanhaksi ja hänen silmänsä olivat hämärtyneet, niin ettei hän enää voinut nähdä, kutsui hän Eesaun, vanhemman poikansa, ja sanoi hänelle: »Poikani!» Tämä vastasi hänelle: »Tässä olen».
[2] Niin hän sanoi: »Katso, minä olen tullut vanhaksi enkä tiedä, milloin kuolen.
[3] Ota siis aseesi, viinesi ja jousesi, ja mene kedolle ja pyydystä minulle riistaa.
[4] Ja laita minulle herkkuruoka, minun mieliruokani, ja tuo se syödäkseni, että minä siunaisin sinut, ennenkuin kuolen.»
[5] Mutta Rebekka kuuli, kuinka Iisak puhui pojallensa Eesaulle. Ja kun Eesau oli lähtenyt kedolle pyydystämään riistaa, tuodakseen isällensä,
[6] puhui Rebekka pojalleen Jaakobille sanoen: »Katso, minä kuulin sinun isäsi puhuvan veljellesi Eesaulle ja sanovan:
[7] ’Tuo minulle riistaa ja laita minulle herkkuruoka syödäkseni, että siunaisin sinut Herran edessä, ennenkuin kuolen’.
[8] Kuule siis, poikani, mitä sanon, ja tee, mitä minä käsken:
[9] mene laumaan ja ota sieltä minulle kaksi hyvää vohlaa laittaakseni niistä isällesi herkkuruuan, hänen mieliruokansa.
[10] Ja sinun on vietävä se isäsi syödä, että hän siunaisi sinut, ennenkuin kuolee.»
[11] Mutta Jaakob sanoi äidillensä Rebekalle: »Katso, veljeni Eesau on karvainen, mutta minä olen sileäihoinen.
[12] Entä jos isäni tunnustelee minua? Silloin minä joudun hänen silmissään pilkkaajaksi ja hankin itselleni kirouksen enkä siunausta.»
[13] Hänen äitinsä sanoi hänelle: »Kohdatkoon se kirous minua, poikani; kuule vain, mitä minä sanon, mene ja nouda».
[14] Niin hän meni noutamaan ne ja toi ne äidilleen; ja hänen äitinsä laittoi herkkuruuan, hänen isänsä mieliruuan.
[15] Ja Rebekka otti vanhemman poikansa Eesaun parhaat vaatteet, jotka olivat hänen hallussaan talossa, ja puki ne nuoremman poikansa Jaakobin ylle.
[16] Mutta vohlain nahat hän kääri hänen käsiinsä ja paljaaseen kaulaansa.
[17] Sitten hän antoi herkkuruuan ynnä leipomansa leivän poikansa Jaakobin käteen.
[18] Ja Jaakob meni isänsä luo ja sanoi: »Isäni!» Hän vastasi: »Tässä olen; kuka sinä olet, poikani?»
[19] Jaakob sanoi isällensä: »Minä olen Eesau, esikoisesi. Olen tehnyt, niinkuin käskit minun tehdä; nouse istumaan ja syö riistaani, siunataksesi minut.»
[20] Mutta Iisak sanoi pojalleen: »Kuinka olet, poikani, niin pian löytänyt?» Hän vastasi: »Herra, sinun Jumalasi, johdatti sen minun eteeni».
[21] Niin Iisak sanoi Jaakobille: »Tulehan lähemmä, poikani, tunnustellakseni, oletko sinä poikani Eesau vai etkö».
[22] Ja Jaakob astui isänsä Iisakin luo, ja tämä tunnusteli häntä ja sanoi: »Ääni on Jaakobin ääni, mutta kädet ovat Eesaun kädet».
[23] Eikä Iisak tuntenut häntä, sillä hänen kätensä olivat karvaiset, niinkuin hänen veljensä Eesaun kädet, ja hän siunasi hänet.
[24] Vielä hän kysyi: »Oletko sinä todella minun poikani Eesau?» Hän vastasi: »Olen».
[25] Silloin hän sanoi: »Tuo ruoka minulle, syödäkseni poikani riistaa, että siunaisin sinut». Niin hän toi hänelle sen, ja hän söi; ja hän tarjosi hänelle viiniä, ja hän joi.
[26] Senjälkeen hänen isänsä Iisak sanoi hänelle: »Tule tänne ja suutele minua, poikani».
[27] Hän astui hänen luokseen ja suuteli häntä. Niin Iisak tunsi hänen vaatteidensa hajun ja siunasi hänet, sanoen: »Katso, minun poikani tuoksu on kuin kedon tuoksu, jonka Herra on siunannut.
[28] Jumala antakoon sinulle taivaan kastetta ja maan lihavuutta, jyviä ja viiniä yllin kyllin.
[29] Kansat palvelkoot sinua, kansakunnat sinua kumartakoot. Ole veljiesi herra, ja äitisi pojat kumartakoot sinua. Kirottu olkoon, joka sinua kiroaa, siunattu, joka sinua siunaa.»
[30] Kun Iisak oli ehtinyt siunata Jaakobin ja tämä juuri oli lähtenyt isänsä Iisakin luota, niin hänen veljensä Eesau tuli kotiin metsästämästä.
[31] Ja hänkin laittoi herkkuruuan, vei sen isälleen ja sanoi isälleen: »Nouse, isäni, ja syö poikasi riistaa, siunataksesi minut».
[32] Hänen isänsä Iisak kysyi häneltä: »Kuka olet?» Hän vastasi: »Minä olen poikasi Eesau, sinun esikoisesi».
[33] Silloin Iisak säikähtyi kovin ja sanoi: »Kuka sitten oli se metsästäjä, joka toi minulle riistaa, niin että minä, ennenkuin sinä tulit, söin kaikkea ja siunasin hänet? Siunattu hän myös on oleva.»
[34] Kun Eesau kuuli isänsä sanat, puhkesi hän valittamaan äänekkäästi ja haikeasti ja sanoi isälleen: »Siunaa minutkin, isäni!»
[35] Mutta hän vastasi: »Veljesi tuli kavalasti ja riisti sinulta siunauksen».
[36] Niin hän sanoi: »Oikeinpa häntä kutsutaankin Jaakobiksi. Sillä hän on nyt kahdesti minut pettänyt: esikoisuuteni hän on minulta vienyt, ja katso, nyt hän riisti minulta myöskin siunauksen.» Ja hän kysyi: »Eikö sinulla ole mitään siunausta minun varalleni?»
[37] Ja Iisak vastasi ja sanoi Eesaulle: »Katso, minä olen asettanut hänet sinun herraksesi ja antanut kaikki hänen veljensä hänelle palvelijoiksi sekä varustanut hänet jyvillä ja viinillä; mitä voisin enää tehdä sinun hyväksesi, poikani?»
[38] Eesau sanoi isällensä: »Tuo yksi ainoa siunausko sinulla vain onkin, isäni? Siunaa myöskin minut, isäni!» Ja Eesau korotti äänensä ja itki.
[39] Niin hänen isänsä Iisak vastasi ja sanoi hänelle: »Katso, sinun asuinsijasi on oleva kaukana lihavasta maasta ja vailla taivaan kastetta ylhäältä.
[40] Miekkasi varassa sinä olet elävä ja palveleva veljeäsi. Mutta valtoimena kierrellen sinä riisut hänen ikeensä niskaltasi.»
[41] Ja Eesau alkoi vihata Jaakobia siunauksen tähden, jolla hänen isänsä oli hänet siunannut; ja Eesau ajatteli itsekseen: »Pian tulee aika, jolloin suremme isäämme; silloin minä tapan veljeni Jaakobin».
[42] Mutta Rebekalle ilmoitettiin hänen vanhemman poikansa Eesaun aikeista; ja hän kutsutti luokseen nuoremman poikansa Jaakobin ja sanoi hänelle: »Katso, veljesi Eesau uhkaa kostaa sinulle ja tappaa sinut.
[43] Kuule siis, mitä sanon, poikani: nouse ja pakene minun veljeni Laabanin luo Harraniin
[44] ja jää hänen luokseen joksikin aikaa, kunnes veljesi kiukku asettuu,
[45] kunnes veljesi lakkaa sinua vihaamasta ja unhottaa, mitä olet hänelle tehnyt. Sitten minä lähetän noutamaan sinut sieltä. Minkätähden menettäisin teidät molemmat samana päivänä!»
[46] Ja Rebekka sanoi Iisakille: »Minä olen kyllästynyt elämääni Heetin tyttärien tähden. Jos Jaakobkin ottaa vaimon Heetin tyttäristä, tässä maassa syntyneen, sellaisen kuin nämä, niin mitä varten minä enää elän?»