[1] Mutta Jaakob asui siinä maassa, jossa hänen isänsä oli oleskellut muukalaisena, Kanaanin maassa.
[2] Tämä on kertomus Jaakobin suvusta. Kun Joosef oli seitsemäntoista vuoden vanha, oli hän veljiensä kanssa lampaita paimentamassa; hän oli nuorukaisena isänsä vaimojen Bilhan ja Silpan poikien seurassa. Ja hän kertoi isälleen, mitä pahaa kuuli heistä puhuttavan.
[3] Ja Israel rakasti Joosefia enemmän kuin kaikkia muita poikiansa, koska hän oli syntynyt hänelle hänen vanhalla iällänsä, ja hän teetti hänelle pitkäliepeisen, hihallisen ihokkaan.
[4] Kun hänen veljensä näkivät, että heidän isänsä rakasti häntä enemmän kuin kaikkia hänen veljiänsä, vihasivat he häntä eivätkä voineet puhutella häntä ystävällisesti.
[5] Kerran Joosef näki unen ja kertoi sen veljilleen; sen jälkeen he vihasivat häntä vielä enemmän.
[6] Hän näet sanoi heille: »Kuulkaa, minkä unen minä olen nähnyt.
[7] Katso, me olimme sitovinamme lyhteitä vainiolla, ja katso, minun lyhteeni nousi seisomaan, ja teidän lyhteenne asettuivat ympärille ja kumarsivat minun lyhdettäni.»
[8] Niin hänen veljensä sanoivat hänelle: »Sinäkö tulisit meidän kuninkaaksemme, sinäkö hallitsisit meitä?» Ja he vihasivat häntä vielä enemmän hänen uniensa ja puheidensa tähden.
[9] Ja hän näki vielä toisenkin unen, jonka hän kertoi veljilleen ja sanoi: »Minä näin vielä unen: katso, aurinko ja kuu ja yksitoista tähteä kumarsivat minua».
[10] Ja kun hän kertoi sen isälleen ja veljilleen, nuhteli hänen isänsä häntä ja sanoi hänelle: »Mikä uni se on, jonka sinä olet nähnyt? Olisiko minun ja äitisi ja veljiesi tultava kumartumaan sinun eteesi maahan?»
[11] Ja hänen veljensä kadehtivat häntä; mutta hänen isänsä pani tämän mieleensä.
[12] Kun hänen veljensä olivat menneet kaitsemaan isänsä lampaita Sikemiin,
[13] sanoi Israel Joosefille: »Sinun veljesi ovat paimenessa Sikemissä; tule, minä lähetän sinut heidän luokseen». Hän vastasi: »Tässä olen».
[14] Ja hän sanoi hänelle: »Mene katsomaan, kuinka veljesi ja karja voivat, ja kerro sitten minulle». Niin hän lähetti hänet matkalle Hebronin laaksosta, ja hän tuli Sikemiin.
[15] Ja muuan mies kohtasi hänet, hänen harhaillessaan kedolla; ja mies kysyi häneltä: »Mitä etsit?»
[16] Hän vastasi: »Minä etsin veljiäni; sano minulle, missä he ovat paimentamassa».
[17] Mies vastasi: »He lähtivät pois täältä, sillä minä kuulin heidän sanovan: ’Menkäämme Dootaniin’.» Niin Joosef meni veljiensä jäljissä ja löysi heidät Dootanista.
[18] Kun he kaukaa näkivät hänet ja ennenkuin hän saapui heidän luokseen, pitivät he neuvoa tappaaksensa hänet.
[19] He sanoivat toisillensa: »Katso, tuolla tulee se unennäkijä!
[20] Tulkaa, tappakaamme nyt hänet ja heittäkäämme hänet johonkin kaivoon ja sanokaamme: villipeto on hänet syönyt. Saammepa sitten nähdä, mitä hänen unistaan tulee.»
[21] Kun Ruuben sen kuuli, tahtoi hän pelastaa hänet heidän käsistään ja sanoi: »Älkäämme lyökö häntä kuoliaaksi».
[22] Vielä Ruuben sanoi heille: »Älkää vuodattako verta; heittäkää hänet tähän kaivoon, joka on täällä erämaassa, mutta älkää satuttako kättänne häneen». Hän näet tahtoi pelastaa hänet heidän käsistään, saattaaksensa hänet takaisin isänsä tykö.
[23] Kun Joosef sitten tuli veljiensä luo, riisuivat he Joosefilta hänen ihokkaansa, pitkäliepeisen, hihallisen ihokkaan, joka oli hänen yllään,
[24] ja ottivat hänet ja heittivät hänet kaivoon; mutta kaivo oli tyhjä, siinä ei ollut vettä.
[25] Senjälkeen he istuivat aterioimaan. Ja kun he nostivat silmänsä, näkivät he ismaelilaismatkueen tulevan Gileadista; heidän kamelinsa kuljettivat kumihartsia, balsamia ja hajupihkaa, ja he olivat viemässä niitä Egyptiin.
[26] Silloin Juuda sanoi veljillensä: »Mitä hyötyä meillä on siitä, että surmaamme veljemme ja salaamme hänen verensä?
[27] Tulkaa, myykäämme hänet ismaelilaisille, mutta älköön kätemme sattuko häneen, sillä hän on meidän veljemme, meidän omaa lihaamme.» Ja hänen veljensä kuulivat häntä.
[28] Kun nyt midianilaiset kauppiaat menivät siitä ohitse, vetivät veljet Joosefin ylös kaivosta; ja he myivät Joosefin kahdestakymmenestä hopeasekelistä ismaelilaisille. Nämä veivät Joosefin Egyptiin.
[29] Kun sitten Ruuben palasi kaivolle, niin Joosefia ei enää ollut kaivossa. Silloin hän repäisi vaatteensa,
[30] palasi veljiensä luo ja sanoi: »Poika on kadonnut. Voi minua, minne minä joudun!»
[31] Niin he ottivat Joosefin ihokkaan, teurastivat vuohipukin ja kastoivat ihokkaan vereen.
[32] Sitten he lähettivät tuon pitkäliepeisen, hihallisen ihokkaan kotiin isälleen ja sanoivat: »Tämän me löysimme; tarkasta, onko se poikasi ihokas vai eikö».
[33] Ja tarkastettuaan sen hän sanoi: »Tämä on minun poikani ihokas. Villipeto on hänet syönyt; totisesti, Joosef on raadeltu kuoliaaksi.»
[34] Ja Jaakob repäisi vaatteensa, pani säkin lanteilleen ja suri poikaansa pitkät ajat.
[35] Ja kaikki hänen poikansa ja tyttärensä kävivät häntä lohduttamaan, mutta hän ei huolinut lohdutuksesta, vaan sanoi: »Murehtien minä menen tuonelaan poikani tykö». Ja hänen isänsä itki häntä.
[36] Mutta midianilaiset myivät hänet Egyptiin Potifarille, joka oli faraon hoviherra ja henkivartijain päämies.