[1] Mutta nälänhätä oli maassa kova.
[2] Ja kun he olivat syöneet loppuun sen viljan, jonka olivat tuoneet Egyptistä, sanoi heidän isänsä heille: »Menkää jälleen ostamaan meille vähän elintarpeita».
[3] Juuda vastasi hänelle sanoen: »Se mies teroitti meille teroittamalla: ’Ette saa tulla minun kasvojeni eteen, ellei veljenne ole teidän kanssanne’.
[4] Jos annat veljemme seurata meidän mukanamme, niin me lähdemme ostamaan sinulle elintarpeita.
[5] Mutta jos et anna, niin emme lähde; sillä se mies sanoi meille: ’Ette saa tulla minun kasvojeni eteen, ellei veljenne ole teidän kanssanne’.»
[6] Israel sanoi: »Minkätähden teitte niin pahasti minua kohtaan, että ilmaisitte tuolle miehelle teillä olevan vielä veljen?»
[7] He vastasivat: »Mies kyseli tuiki tarkasti meitä ja meidän sukuamme, sanoen: ’Elääkö isänne vielä? Onko teillä vielä veljeä?’ Silloin me ilmoitimme hänelle, niinkuin asia on. Saatoimmeko tietää, että hän sanoisi: ’Tuokaa tänne veljenne’?»
[8] Ja Juuda sanoi isällensä Israelille: »Anna nuorukaisen seurata minun mukanani, niin me nousemme ja lähdemme matkalle, että jäisimme eloon, sekä me että sinä ja vaimomme ja lapsemme, emmekä kuolisi.
[9] Minä vastaan hänestä; minun kädestäni saat vaatia hänet. Jos en tuo häntä takaisin sinun luoksesi ja aseta häntä eteesi, niin minä olen syyllinen sinun edessäsi kaiken elinaikani.
[10] Totisesti, jos emme olisi näin vitkastelleet, niin olisimme jo kaksikin kertaa voineet olla sieltä kotona.»
[11] Silloin heidän isänsä Israel sanoi heille: »Jos niin on, tehkää ainakin tämä: ottakaa säkkeihinne maan parhaimpia tuotteita ja viekää ne sille miehelle lahjaksi: vähän balsamia ja vähän hunajaa, kumihartsia ja hajupihkaa, pähkinöitä ja manteleita.
[12] Ja ottakaa mukaanne kaksinkertainen raha, niin että viette takaisin sen rahan, joka palautettiin säkkienne suussa. Ehkä se oli erehdys.
[13] Ottakaa sitten mukaanne myöskin veljenne ja nouskaa ja menkää jälleen sen miehen luo.
[14] Jumala, Kaikkivaltias, suokoon, että se mies tekisi teille laupeuden ja antaisi toisen veljenne sekä Benjaminin palata kotiin teidän kanssanne. Mutta jos tulen lapsettomaksi, niin tulen lapsettomaksi.»
[15] Niin miehet ottivat mukaansa lahjan ja kaksinkertaisen rahan sekä myöskin Benjaminin ja nousivat ja menivät Egyptiin; ja he astuivat Joosefin eteen.
[16] Kun Joosef näki Benjaminin heidän seurassaan, sanoi hän huoneenhaltijalleen: »Vie nämä miehet sisään; teurasta teuras ja valmista se, sillä miehet saavat syödä päivällistä minun kanssani».
[17] Ja mies teki, niinkuin Joosef oli käskenyt, ja vei miehet Joosefin taloon.
[18] Mutta miehet pelkäsivät, kun heitä vietiin Joosefin taloon, arvellen: »Sen rahan tähden, joka viime kerralla tuli takaisin meidän säkeissämme, ne nyt vievät meitä tänne hyökätäkseen ja karatakseen meidän kimppuumme, ottaakseen meidät orjiksi ja anastaakseen aasimme».
[19] Niin he menivät Joosefin huoneenhaltijan luo ja puhuttelivat häntä talon ovella
[20] ja sanoivat: »Oi kuule, herra, me olemme kerran ennen käyneet täällä ostamassa elintarpeita,
[21] ja kun me tulimme yöpaikkaan ja avasimme säkkimme, niin katso, jokaisen raha oli hänen säkkinsä suussa täysipainoisena; olemme nyt tuoneet ne mukanamme takaisin.
[22] Ja olemme tuoneet mukanamme toisenkin rahan ostaaksemme viljaa elatukseksemme. Emme tiedä, kuka on pannut meidän rahamme säkkeihimme.»
[23] Hän vastasi: »Olkaa rauhassa, älkää peljätkö. Teidän Jumalanne ja teidän isänne Jumala on antanut teidän löytää aarteen säkeistänne. Teidän rahanne minä olen saanut.» Ja hän toi heidän luokseen Simeonin.
[24] Ja hän vei miehet Joosefin taloon ja antoi heille vettä jalkain pesemiseksi ja heidän aaseilleen rehua.
[25] He laittoivat lahjansa järjestykseen siksi, kunnes Joosef tulisi päivälliselle; sillä he olivat kuulleet, että saisivat aterioida siellä.
[26] Kun Joosef oli tullut kotiin, veivät he hänelle huoneeseen lahjat, jotka heillä oli mukanaan, ja kumartuivat maahan hänen edessänsä.
[27] Hän tervehti heitä ja kysyi: »Kuinka voi teidän vanha isänne, josta puhuitte? Vieläkö hän elää?»
[28] He vastasivat: »Palvelijasi, meidän isämme, voi hyvin; hän elää vielä». Ja he kumartuivat ja heittäytyivät maahan.
[29] Ja hän nosti silmänsä ja näki veljensä Benjaminin, äitinsä pojan, ja kysyi: »Onko tämä teidän nuorin veljenne, josta puhuitte?» Sitten hän sanoi: »Jumala olkoon sinulle, poikani, armollinen».
[30] Mutta silloin Joosef keskeytti äkkiä puheensa, sillä nähdessään veljensä hän tuli sydämessään liikutetuksi ja etsi tilaisuutta itkeäkseen; niin hän meni sisähuoneeseen ja itki siellä.
[31] Senjälkeen hän pestyään kasvonsa tuli ulos, hillitsi itsensä ja käski: »Tarjotkaa ruokaa».
[32] Ja tarjottiin erikseen hänelle ja erikseen heille ja erikseen egyptiläisille, jotka aterioivat hänen kanssaan; egyptiläiset näet eivät saata syödä yhdessä hebrealaisten kanssa, sillä se on egyptiläisille kauhistus.
[33] He istuivat vastapäätä häntä iän mukaan, esikoinen ensimmäisenä ja nuorin viimeisenä; ja ihmetellen miehet katselivat toisiaan.
[34] Ja hän antoi kantaa omasta pöydästään ruokia heille, ja Benjaminin annos oli viisi kertaa suurempi kuin kaikkien muiden. Ja he joivat hänen kanssaan ja juopuivat.