[1] Vakuutan Kristuksen nimessä että puhun totta, ja Pyhän Hengen valaisema omatuntoni to distaa, etten valehtele:
[2] Minulla on sydämessäni ras kas suru ja lakkaamaton tuska.
[3] Toivoisin suorastaan, että itse olisin kirottu ja erotettu Kris tuk sen yhteydestä, jos se vain aut tai si veljiäni, oman kansani jäseniä.
[4] Ovathan he israelilaisia, jotka Jumala on ottanut lapsikseen ja joil le hän on antanut kirkkautensa. Heidän kanssaan hän on tehnyt liitot, heille hän on antanut lain, jumalanpalveluksenja lupaukset.
[5] Heidän ovat kantaisät, heistä on Kris tus ihmisenä lähtöisin, hän, joka on kaiken yläpuolella, ikui ses ti ylistetty Jumala, aamen!
[6] Jumalan sana ei ole voinut rau eta tyhjiin. Eivät kaikki israelilaiset kuulu tosi Israeliin,
[7] eivätkä kaikki Abrahaminjälkeläiset ole oikeita Abrahamin lapsia. Onhan sanottu: »Vain Iisa kin jälkeläisiä sanotaan sinun lapsiksesi.»
[8] Tämä tarkoittaa, etteivät Ju ma lan lapsia ole luonnolliset jäl ke läi set vaan että jälkeläisiksi lue taan lupauksen voimasta syn tyneet lapset.
[9] Lupaus kuului näin: »Ensi vuon na samaan aikaan palaan si nun luoksesi, ja silloin Saaralla on poika.»
[10] Eikä tämä ollut ainoa kerta. Rebekan pojilla oli yksi ja sama isä, meidän kantaisämme Iisak.
[11] Jo ennen kaksospoikien syntymää, ennen kuin he vielä olivat tehneet mitään hyvää tai pahaa, Jumala sanoi Rebekalle: »Vanhempi on palveleva nuo rem paa.» Näin Jumala osoitti, että hänen suunnitelmansa perustui hänen omaan valintaansa, ei ih misen tekoihin vaan kutsujan tah toon.
[13] Onhan kirjoitettu: »Jaakobia minä rakastin, mutta Esauta vihasin.»
[14] Mitä me tähän sanomme? Ei kai Jumala ole epäoikeudenmukainen? Ei suinkaan.
[15] Hän sanoo Moosekselle: »Mi nä armahdan kenet tahdon ja osoitan laupeutta kenelle tahdon.»
[16] Ratkaisevaa ei siis ole, mitä ihminen tahtoo tai ehtii, vaan se että Jumala armahtaa.
[17] Kirjoituksissa sanotaan fara olle: »Sen vuoksi minä korotin sinut, että sinun kohtalossasi osoit taisin voimani ja että minun nimeäni julistettaisiin koko maailmassa.»
[18] Jumala siis armahtaa kenet tahtoo ja paaduttaa kenet tahtoo.
[19] Joku teistä ehkä kysyy: »Mik si Jumala sitten moittii ihmisiä? Ei hän kukaan voi vastustaa hänen tah toaan.»
[20] Ihmisparka, mikä sinä olet arvostelemaan Jumalaa? Sanooko saviastia muovaajalleen: »Miksi teit minusta tällaisen?»
[21] Kyllä kai savenvalajalla on oikeus tehdä samasta savesta toi nen astia arvokasta ja toinen ar kis ta käyttöä varten?
[22] Näin on myös Jumala tehnyt näyttääkseen vihansa ja osoit taak seen voimansa. Suuressa kärsi väl lisyydessään hän on tosin sääs tä nyt noita vihan astioita, jot ka on määrätty tuhottaviksi.
[23] Loppumattoman kirkkautensa hän taas on antanut ilmetä niistä astioista, joita kohtaan hän osoit taa laupeutta ja jotka hän on valmistanut kirkkautta varten.
[24] Sellaisiksi hän on kutsunut meidät, olimmepa juutalaisia tai emme.
[25] Hoosean kirjassa hän sanoo: – Minä olen sanova kansakseni sitä, joka ei kansaani ollut, ja ra kastetukseni sitä, jota en rakastanut.
[26] Ja samassa paikassa, jossa heille sanottiin: »Te ette ole mi nun kansaani», heitä tullaan sa no maan elävän Jumalan lapsiksi.
[27] Mutta Israelista Jesaja huu dah taa: – Vaikka Israelin kansa olisi lukuisa kuin merenrannan hiekka, siitä pelastuu vain rippeet.
[28] Äkkiä ja lopullisesti on Herra toteuttava sanansa maan päällä.
[29] Jesaja on myös ennustanut: – Ellei Herra Sebaot olisi säästänyt meistä siementä, meidän olisi käy nyt kuin Sodoman, me olisimme Gomorran kaltaiset.
[30] Mitä tämä siis merkitsee? Sitä, että vieraat kansat, jotka eivät ta voitelleet vanhurskautta, ovat saa neet sen, nimittäin uskon vanhurskauden.
[31] Sen sijaan Israel, joka ta voit te li vanhurskautta lakia nou dat ta mal la, ei sitä saavuttanut.
[32] Miksi ei? Siksi, että israelilaiset eivät lähteneet uskon tielle vaan tekojen. He ovat kompastuneet siihen kiveen,
[33] josta on kirjoitettu: – Minä asetan Siioniin kiven, johon he kompastuvat, kallion, johon he loukkaavat itsensä. Mutta joka häneen uskoo, ei joudu häpeään.