[1] – Nosta torvi huulillesi! Pyhäkön yllä leijuu onnettomuuden uhka kuin korppikotka, sillä kansani on rikkonut minun liittoni, kapinoinut lakiani vastaan.
[2] Se huutaa minulle: »Jumalani! Me tunnemme sinut, me olemme Israel!»
[3] Mutta Israel on torjunut hyvän, siksi vihollinen sitä vainoaa.
[4] Israel asettaa itselleen kuninkaita vastoin minun tahtoani. Se valitsee virkamiehiä kysymättä neuvoa minulta. Hopeastaan ja kullastaan se tekee itselleen jumalankuvia omaksi tuhokseen.
[5] Hylkää sonnisi, Samaria! Minun vihani leimuaa sinua vastaan. Etkö sinä jo vihdoinkin perkaa pois tuollaista saastaa!
[6] Israelissa tuo sonni on valmistettu, seppä sen on tehnyt, ei se ole Jumala. Pirstaleiksi lyödään Samarian sonni!
[7] He kylvävät tuulta, niittävät myrskyä. Maasta ei nouse versoja, kylvöstä ei kypsy viljaa. Jos maa jotain tuottaakin, vieraat syövät kaiken suihinsa.
[8] Israel on nielty! Se on kansojen joukossa kuin astia, jolla kukaan ei tee mitään.
[9] Israel on käynyt yhtenään Assyriassa, villiaasi kulkee omia teitään. Efraim ostaa itselleen rakastajia.
[10] Vaikka efraimilaiset hierovat kauppoja vieraiden valtojen kanssa, minä kerään yhteen nämä kaikki. Kaikki he joutuvat Assyrian kuninkaan sorron alle ja hupenevat vähiin.
[11] Efraim on tehnyt syntiä, se on rakentanut paljon alttareita, synniksi ne ovat sille tulleet.
[12] Vaikka minä kirjoittaisin opetuksiani tuhansittain, ei Efraim niistä välittäisi.
[13] Halukkaasti se tuo uhreja ja syö niiden lihaa, mutta Herra ei niitä hyväksy. Herra muistaa Efraimin rikokset ja rankaisee sen synnit: se joutuu takaisin Egyptiin!
[14] Israel on unohtanut luojansa ja rakentanut palatseja, Juuda on linnoittanut monta kaupunkia. Mutta minä sinkoan tulen niiden kaupunkeihin, linnoista ei jää jäljelle mitään.