[1] – Kerran Israelin jälkeläisiä on oleva kuin merenrannan hiekkaa, jota ei voi mitata eikä laskea. Sen sijaan että heille nyt sanotaan: »Te ette ole minun kansani», heille sanotaankin näin: »Te olette elävän Jumalan lapset.»
[2] Silloin Juuda ja Israel kokoontuvat yhteen. He asettavat itselleen yhteisen johtajan ja leviävät yli koko maan. Totisesti, suuri on oleva Jisreelin päivä, Jumalan kylvön päivä!
[3] Sanokaa silloin veljillenne: »Te olette ’Minun kansani’!» Sanokaa sisarillenne: »Teidän nimenne on ’Rakastettu’!»
[4] – Käykää oikeutta äitiänne vastaan, syyttäkää häntä, hän ei ole enää minun vaimoni enkä minä ole hänen miehensä. Poistakoon hän kasvoiltaan portonmerkit, rinnoiltaan huoranhelyt.
[5] Muuten minä riisun hänet alastomaksi, yhtä paljaaksi kuin hän oli syntyessään, teen hänet autiomaan kaltaiseksi, paljaaksi kuin kuiva aavikko, annan hänen kuolla janoon.
[6] Hänen lapsiaan en rakasta, he ovat porton lapsia.
[7] Heidän äitinsä on harjoittanut haureutta, heidän synnyttäjänsä on häpäissyt itsensä. Hän on sanonut: »Minä haluan juosta rakastajieni perässä. He antavat minulle ruoan ja juoman, villavaatteet ja pellavapuvut, öljyvoiteet ja viinit.»
[8] Sen tähden minä tukin hänen tiensä orjantappuroilla, rakennan muurin hänen eteensä, ettei hän pääse poluilleen.
[9] Kun hän sitten juoksee rakastajiensa perään, ei hän enää tavoita heitä, turhaan hän heitä etsii. Viimein hän sanoo: »Minä palaan mieheni luo, hänen luonaan minulla oli parempi kuin täällä.»
[10] Sitä tämä nainen ei käsitä, että minulta hän on saanut viljan, viinin ja öljyn, minä olen antanut hopeaa ja kultaa runsain määrin. Senkin he ovat uhranneet Baalille.
[11] Sen tähden minä en enää anna viljaa enkä viiniä, satoa ei tule silloin kun pitäisi tulla. Minä otan pois villani ja pellavani peittämästä hänen alastomuuttaan.
[12] Minä riisun hänet alasti hänen rakastajiensa silmien edessä, eikä kukaan voi sitä estää.
[13] Minä teen lopun hänen ilonpidostaan: juhlat, uudenkuun päivät, pyhäpäivät, kaikki juhlaajat minä otan häneltä pois.
[14] Minä hävitän hänen viiniköynnöksensä ja viikunapuunsa, joista hän on sanonut: »Ne ovat rakastajieni maksu minulle.» Villieläimet syövät niiden versot, ja minä annan metsän kasvaa niiden paikalle.
[15] Minä rankaisen häntä niiden päivien tähden, jolloin hän poltti uhreja baaleille, koristi itsensä renkailla ja kaulaketjuilla ja juoksi rakastajiensa perässä mutta unohti minut. Näin sanoo Herra.
[16] – Katso! Minä suostuttelen hänet mukaani, vien hänet autiomaahan, puhun hänelle suloisesti.
[17] Siellä minä annan hänelle viinitarhoja, minä muutan Akorinlaakson toivon portiksi. Siellä hän vastaa kutsuuni kuin nuoruutensa päivinä, kuin silloin, kun hän lähti Egyptistä.
[18] Sinä päivänä – näin puhuu Herra – hän on sanova minulle: »Minun mieheni!» eikä hän enää sano: »Minun baalini!»
[19] Minä poistan baalien nimet hänen huuliltaan, niitä ei enää mainita.
[20] Sinä päivänä minä luon rauhan: Villieläimet, taivaan linnut, maan matelijat eivät enää tuota vaaraa. Minä särjen jousen ja miekan, niin ettei sotia enää käydä. Minä annan kansani asua turvassa.
[21] Minä kihlaan sinut, otan omakseni ainiaaksi, minä liitän sinut itseeni vanhurskauden ja oikeuden sitein, rakkaudella ja hyvyydellä.
[22] Minä liitän sinut itseeni uskollisuuden sitein, ja sinä tulet tuntemaan Herran.
[23] Tuona päivänä minä vastaan pyyntöihin, sanoo Herra, minä vastaan taivaan pyyntöön, ja taivas vastaa maalle.
[24] Maa vastaa viljan, viinin ja öljyn pyyntöön, ja ne vastaavat Jisreelille.
[25] Minä kylvän Israelin tähän maahan omaksi kansakseni. Minä rakastan Lo-Ruhamaa, minä sanon Lo-Ammille: »Sinä olet minun kansani!» Ja hän vastaa minulle: »Sinä olet minun Jumalani!»