[1] – Kun Israel oli nuori, minä rakastin sitä, Egyptistä minä kutsuin poikani.
[2] Sitten Israel kuuli muita kutsuja ja kääntyi pois. Se uhrasi baaleille, poltti uhreja kivipatsaille.
[3] Minä opetin Efraimin kävelemään, kannattelin sitä käsivarsista. Mutta Efraim ei käsittänyt, että minä sitä hoidin.
[4] Lempeästi, rakkauden köysin minä vedin sitä luokseni. Niin kuin mies syöttäessään juhtaansa nostaa ikeen sen niskasta, niin minä käännyin Efraimin puoleen ja annoin sen syödä.
[5] Takaisin Egyptiin joutuu Efraim, Assyria on oleva sen kuningas, koska se ei halunnut kääntyä Herran puoleen.
[6] Sota raivoaa Efraimin kaupungeissa. Se tekee lopun ennustajapapeista ja heidän tyhjistä puheistaan. He kaatuvat miekkaan hankkeittensa tähden.
[7] Kansani horjuu kahtaalle: minuun päin ja minusta pois. Se huutaa avuksi Korkeinta mutta ei saa apua.
[8] Miten minä voisin hylätä sinut, Efraim, jättää sinut, Israel! Miten voisin hylätä sinut niin kuin hylkäsin Adman, tehdä sinulle niin kuin tein Seboimille! Minun sydämeni heltyy, minut valtaa sääli.
[9] En anna vihani raivota, enää en tuhoa Efraimia. Minä olen Jumala enkä ihminen. Minä olen Pyhä, olen sinun lähelläsi, en tule luoksesi vihan vimmassa.
[10] Efraim seuraa jälleen Herraa. Herran ääni on kuin leijonan. Kun hän ärjyy, tulevat hänen lapsensa vavisten lännestä,
[11] peloissaan, arkoina kuin linnut he tulevat Egyptistä, saapuvat kuin kyyhkyset Assyrian maasta. Minä annan heidän palata koteihinsa, sanoo Herra.