[1] Nälänhätä oli Kanaaninmaassa kova.
[2] Kun Egyptistä tuotu vilja oli loppunut, Jaakob sanoi pojilleen: »Lähtekää jälleen ostamaan meille vähän syötävää.»
[3] Juuda vastasi: »Se mies antoi meille ankaran määräyksen, ettemme saa astua hänen eteensä, ellei veljemme ole mukanamme.
[4] Me lähdemme kyllä Egyptiin ostamaan sinulle syötävää, jos annat veljemme tulla mukaan,
[5] mutta jos et aio päästää häntä, me emme lähde sinne, sillä se mies sanoi meille: ’Ette saa astua minun eteeni, ellei veljenne ole mukananne.’»
[6] Isä sanoi: »Miksi te onnettomat menitte kertomaan hänelle, että teillä on vielä yksi veli?»
[7] He vastasivat: »Se mies uteli kaikenlaista meistä ja suvustamme ja kysyi: ’Vieläkö isänne elää? Onko teillä vielä muita veljiä?’ Me kerroimme hänelle niin kuin asiat ovat. Mistä me saatoimme tietää, että hän käskisi meidän viedä sinne Benjaminin?»
[8] Juuda sanoi isälleen Israelille: »Päästä poika minun mukaani, niin me lähdemme matkaan. Vain sillä tavoin me voimme kaikki pysyä hengissä, me sekä vaimomme ja lapsemme.
[9] Minä otan itse vastatakseni hänestä, minut voit vaatia tilille hänen hengestään. Jos en tuo häntä takaisin tänne sinun luoksesi, minä olen aina oleva sinun edessäsi syyllinen.
[10] Jollemme olisi näin vitkastelleet, olisimme ehtineet käydä siellä jo kaksikin kertaa.»
[11] Heidän isänsä Israel sanoi: »Tehkää sitten niin, mutta ottakaa säkkeihinne tämän maan parhaita tuotteita ja viekää ne sille miehelle: hiukan balsamia, hiukan hunajaa, suitsuketta ja mirhaa, pistaasipähkinöitä ja manteleita.
[12] Ottakaa mukaanne kaksinkertainen määrä hopeaa, niin että voitte palauttaa sen hopean, joka oli pantu säkkienne suulle. Ehkä se oli joutunut sinne vahingossa.
[13] Ottakaa siis veljenne mukaan ja menkää takaisin.
[14] Jumala, Kaikkivaltias, auttakoon teitä, kun joudutte sen miehen eteen, niin että hän päästää Simeonin ja myös Benjaminin lähtemään kanssanne. Mutta jos minun täytyy menettää lapseni, käyköön sitten niin.»
[15] Miehet kokosivat lahjansa, ottivat kaksinkertaisen määrän hopeaa ja lähtivät Egyptiin Benjamin mukanaan. Siellä he astuivat Joosefin eteen.
[16] Joosef näki Benjaminin heidän joukossaan ja sanoi taloutensa hoitajalle: »Vie nuo miehet minun talooni, ota karjasta teuras ja valmista se ruoaksi, sillä he aterioivat päivällä minun kanssani.»
[17] Mies teki niin kuin Joosef oli käskenyt.
[18] Kun veljet huomasivat, että heitä vietiin Joosefin taloon, he pelästyivät ja sanoivat: »Meidät on varmaan tuotu tänne sen hopean takia, joka viime kerralla oli joutunut takaisin säkkeihimme, ja nyt he kai hyökkäävät kimppuumme, ottavat meidät orjiksi ja vievät aasimme.»
[19] Kun tultiin talon portille, he menivät Joosefin taloutta hoitavan miehen luo ja sanoivat hänelle:
[20] »Suo anteeksi, että vaivaamme sinua, herra. Me olemme käyneet täällä kerran aikaisemminkin viljaa ostamassa,
[21] ja kun tulimme yöpymispaikkaan ja avasimme säkkimme, jokainen meistä löysi hopeansa täysimääräisenä säkkinsä suulta. Sen me olemme nyt tuoneet takaisin,
[22] ja meillä on vielä lisää hopeaa viljan ostamista varten. Emme tiedä, kuka oli pannut hopean säkkeihimme.»
[23] Taloudenhoitaja vastasi: »Olkaa rauhassa, älkää pelätkö. Teidän Jumalanne ja isänne Jumala on pannut aarteen säkkeihinne. Teidän hopeanne minä olen jo saanut.» Ja hän toi Simeonin heidän luokseen.
[24] Sitten mies vei heidät sisälle taloon, toi heille vettä, että he saivat pestä matkan pölyt jaloistaan, ja antoi rehua heidän aaseilleen.
[25] Odottaessaan Joosefia, jonka piti saapua keskipäivällä, he ottivat esiin lahjansa, sillä he olivat kuulleet, että he saisivat aterioida siellä.
[26] Kun Joosef tuli taloon, he veivät hänelle lahjat ja lankesivat maahan hänen eteensä.
[27] Joosef tervehti heitä ja kysyi: »Mitä kuuluu vanhalle isällenne, josta kerroitte minulle? Elääkö hän vielä?»
[28] He vastasivat: »Isällemme, sinun palvelijallesi, kuuluu hyvää. Hän on edelleenkin elossa.» Ja he polvistuivat ja heittäytyivät kasvoilleen.
[29] Kun Joosef huomasi Benjaminin, oman äitinsä pojan, hän kysyi: »Tämäkö on nuorin veljenne, josta minulle puhuitte?» Ja hän sanoi: »Jumala siunatkoon sinua, poika!»
[30] Sitten Joosef poistui kiireesti, sillä nähdessään veljensä Benjaminin hän liikuttui niin, että hänen oli vaikea pidättää itkuaan. Hän meni sisähuoneeseen ja itki siellä.
[31] Pestyään kasvonsa hän tuli takaisin, pakottautui rauhalliseksi ja sanoi: »Tuokaa ruoka sisään.»
[32] Ja ruokaa tuotiin erikseen hänelle, erikseen veljille ja erikseen niille egyptiläisille, jotka söivät hänen luonaan, sillä egyptiläiset eivät aterioi heprealaisten kanssa; se on egyptiläisistä sopimatonta.
[33] Veljet sijoitettiin istumaan Joosefia vastapäätä, ikäjärjestyksessä, vanhin ensimmäiselle sijalle ja nuorin viimeiselle. Veljekset katselivat ihmeissään toisiaan.
[34] Kun sitten Joosef jakoi heille omista ruoistaan valitsemiaan paloja, Benjamin sai niitä viisi kertaa enemmän kuin muut veljet. Ja he joivat kaikki yhdessä ja humaltuivat.